Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

Ponin puunaustapäivä nro 2!

 Vihdoinkin sain aikaiseksi jälleen varata itselleni tarpeeksi aikaa ja ottaa klipperin käteen. Jymyn klippasin viimeksi ehkä noin neljä kuukautta sitten ja se onkin kerennyt kasvattaa kauhean turkin jo takaisin! Se hikoaa usein jo alkuverkassa, ja kuivattamisessa kestää tunteja. Nyt oli hyvä väli klipata, koska vielä ei ole kovinkaan kylmää.
 Klippauksessa kuluikin noin neljä tuntia, vaikka työn jälkestä ei ehkä parasta tullutkaan. Klippasin nimittäin Jymyn lähestulkoon kokonaan. Sille jäi vain satulan alle pieni kohta (ettei huopa hankaa), J-kirjain pyllyyn, kolmio hännän päälle ja puolet päästä. Kerran aikaisemmin Jymyltä on päätä klipattu ja siitä on noin kaksi vuotta aikaa, se oli kauheaa tappelua, jotta se saatiin otettua. Nyt kuitenkin sain ite huoletta sen otettua. En kuitenkaan ihan kokonaan päätä raaskinut ottaa. Lopputulos on ihan siedettävä! Jalkojen ottamisessa meni kaikista eniten aikaa kun ne piti niin tarkasti ja huolella ottaa.
Jymystä tuli nyt jotenkin ihan erinäköinenkin!
Saa nähdä kuinka paljon huomenna ponilta löytyy virtaa, koska en sitä klippauksen jälkeen kerennyt ratsastaa kun kävin Vertilläkin hyppäämässä (joka oli muuten melko kiva!). Voi ponilla olla hauskaa kun ei ole karvoja hikoamassa.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Ponin puunauspäivä nro 1!

Jymyn kanssa ollaan taas päästy vähän treenaamisen makuun! Perjantainakin ratsastin sillä tehokkaan puoli tuntia koulua maneesissa. Jymy tuntui tosi hyvälle, rennolle ja yhteistyöhaluiselta vaikkakin energiseltä. Lauantaina Vertin omistaja kävelytti sen, koska olin itse Helsingissä kummin luona ja samassa hakemassa kummin vanhoja tavaroita itselleni mm. pienen hyllykön ja sohvan. Sain myös ensimmäistä kertaa ajaa peräkärrin kanssa! Pitkien matkojen ajaminen on muuten tosi puuduttavaa! Sunnuntaina puolestaan olin pienryhmätunnilla kaverini kanssa, todella tehokas tunti etten sanoisi. Tehtiin paljon siirtymisiä, jotka paranivat huomattavasti loppuakohden. 
Tänään vietettiin Jymyn kanssa molemmat vapaapäivää, vaikka siitä huolimatta menin iltapäivällä tallille ponin puunaukseen. Jymy pääsi siis pitkästä aikaa taas pesulle. Poni oli yllättävän puhdas (muualta paitsi päästä..), johtuen varmasti siitä että se on suurimman osan ajasta loimitettuna. Ja lisäksi Jymy on sen värinen ettei siinä oikeastaan mikään lika edes näy. Vaahdon väristä kuitenkin huomaa esim. kesällä hyvin miten likainen heppa oikeasti on. Jymy ei kyllä aluksi kovinkaan nauttinut pesusta vaan odotti hetkeä poistua paikalta :D Kuivattelin Jymyä lämpölampun alla ja samalla opetin (tai yritin opettaa) sille "huulitemppua" eli että se nostaisi sormen osoittamisesta huulen ylös. Tää oli eka tai toka kerta kun yritin sitä ja melko hyvin se hoksas sen ideaa. Jymy innostu siitä kovasti ja yritti sitten kokoajan tarjota sitä tai jalannostoa, jotta saisi leipää. Hölmö heppa!
uitettu poni!
Huomenna meen jo melko aamusta tallille eli heti kun oon heränny ja saanu itteni ylös sängystä, ja jatkan ponin puunaamista! Lisäksi yritän keretä ratsastaa/juoksuttamaan Jymyn ja meen parin tallilaisen kanssa hyppäämään maneesiin, ratsuna Vertti! Tosi kivaa päästä ratsastamaan silläkin pitkästä aikaa, olin ajatellu että voisi jonkun pienen radan pätkän rakentaa :)
en muista kerroinko, mutta kävin viime viikolla kampaajalla ja hiuksista tuli vähän tummemmat! Me like! Pahoittelen huonolaatuisia kuvia, muttei ole nyt parempiakaan.


torstai 26. joulukuuta 2013

normipäivä :)

Luistimille olisi ollut tänään käyttöä, koska piha oli kuin luistinrata (niin kotona, kuin tallillakin). Tarhalle kulkiessa meinasin varmaan tuhat kertaa lentää pyllylleni. Onneksi poni oli kerrankin innokas tulemaan sisälle ja käveli vastaan portille, joten ei tarvinnut mennä tarhaan liukastelemaan. Tulisi kunnolla lunta! Ei tämmönen oo mikään talvi, saati sitten joulu kun puolet maastakin näkyy!
Tallissa harjailin kaikessa rauhassa Jymyn, syöttelin sille porkkanoita ja varustin sen. Mintulle kiitos näistä ratsastuskuvista!
 Ratsastaessa en tehnyt mitään ihmeellistä. Tein käynti-ravi siirtymisiä ja ravista pysähdyksiä. Ne olivatkin aika paljon ruosteessa, koska ollaan ehkä viikon ajan vaan maastoiltu ja kävelty, pidetty lomaa kouluratsastuksesta ansaitusti. Mutta nyt on aika palata arkeen. :)

Ravissa tein myös paljon taivutuksia, välillä hieman "ylikin" jotta löytyisi lisää saranoita hevoseen ja notkeutta. Ratsastin myös melko reippaassa temmossa ravissa, jotta takajalat tulisivat alle ja liike lähtisi sujumaan.

Laukassa tein vastalaukkaa, joka onnistui ihmeen hyvin vaikkei olla sitä ihan heti tehtykään. Vastalaukan nostot ei kuitenkaan onnistunut hirveän hyvin. Minttu ei ollut kovin pitkään kuvaamassa, joten siksi suurin osa kuvista otettu vasemmasta kierros suunnasta. Alotan aina yleensä siinä suunnassa työskentelyn, koska se on jotenkin helpompi. Helposti jään myös siinä suunnassa ratsastamaan liikaa, vaikka pitäisi työstää myös toista puolta. Aikaisemmin vasen kierros oli vaikeampi, joten siitä kai jotenkin "pinttynyt" tapa hinkata sitä puolta paremmaksi..

Parannettavaa riittää, mutta onneksi miulla ja kaverilla on ehkä pienryhmä tunti kahdestaan sunnuntaina niin löytyy ehkä taas palautusta ja kuria tähän kouluratsastukseen molemmille. Koska itsekin oon laiska vaatimaan ja tekemään, ja usein ratsastelu menee humputteluksi..
"Keep Holding On
'cause You Know We'll Make It Through, We'll Make It Through
Just Stay Strong
Cause You Know I'm Here For You, I'm Here For You
Theres Nothing You Can Say, Nothing You Can Do
Theres No Other Way When It Comes To The Truth
So Keep Holding On
Cause You Know We'll Make It Through, We'll Make It Through"

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI: LUUKKU 24

 Eilen aamulla menin tekemään aamutallia muutaman muun työntekijän kanssa. Tallihommat sujuivat nopeasti  ja sen jälkeen lähdettiin porukalla maastokävelylle. Käytiin ehkä reilun 40 minuutin lenkki. Tämän jälkeen ponille jouluherkkuja (omenaa, piparia, melassia), sekä juotin sen ja vein takaisin tarhaan. Kun tulin kotiin niin vaihdoin vaatteet, pakkasin tavarat ja otin koiran mukaan, ja lähdin mummon luokse viettämään joulua.
 Iltapäivällä kun alkoi jo hämärtyä niin lähdettiin käymään muutaman kilometrin päässä hautausmaalla viemässä Ukille kynttilä. Joulun aikaan hautausmaalla on niin kaunista kun melkein jokaisen haudan luokse on viety kynttilöitä.
 Tämän jälkeen ruvettiin syömään jouluruokia ja syömisen jälkeen jaettiin lahjat. Lahjojen jälkeen käytiin vuoronperään saunomassa. Tehtiin kaikkea mitä meillä perinteisestikin jouluna, vaikka yleensä lahjat on annettu vasta saunassa käynnin jälkeen.
 Tässä taitaa näkyä kaikki miun joululahjat.
 Mummon tekemät lapaset ja villasukat, lämpimät ja tarpeeseen! Mummolta sain myös vähän rahaa.
 Ihana kukkamuki! En tosin ota tätä käyttöön vaan laitoin säästöön sitten joskus omaa asuntoa varten.
 Lasinen lyhty ja kynttilöitä!
 Leivontasetti, astia ja välineitä.
 Suklaata, nams
 Uusi puhelin: iPhone 4S <3 valkoinen, melkein oon jopa oppinu käyttämään :D

 Sallalta sain tämmösen teetetyn kuva mukin, jossa on miun ja Jymyn kuva, i love it ! <3 kiitos!
Kaveriltani Marikalta sain myös mahtavan joululahjan (joka on samalla myös ensi vuoden synttärilahja): Lipun Cheekin olympiastadionin keikalle! Wow, mageeta :) 

Kiitoksia kaikille ja hyvää joulua, sekä hauskaa uuttavuotta !

maanantai 23. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI: LUUKKU 22-23




JOULUKALENTERI: LUUKKU 21

Loimitus

Loimitus, yksi ikuinen ongelma. Onko hevosella liikaa vai liian vähän päällä. Minkälainen on sopiva loimi, mille säälle mikäkin loimi pitäisi laittaa. Onko fleecevuorellinen parempi kuin ohut vanuvuorellinen loimi. Mille säälle hevonen pitää loimittaa vai onko loimituksesta haittaa?
Mielestäni tärkein asia on loimituksessa käyttää maalaisjärkeä! Esimerkiksi jos on kova pakkanen tai kova (ja kylmä) sade niin loimen laittaminen on järkevää, jottei hevonen kastu ja palellu/sairastu. Loimitukseen kannattaa ottaa huomioon sää, miten pitkään hevonen tarhaa, mahdollinen klippaus, karvanpaksuus, hevosen "herkkyys" esim. kylmälle jne. Kuitenkin jos on paksu karvainen hevonen ja on kuiva pieni pakkanen niin en nää syytä miksi hevonen ei sillon voisi mennä ilman loimea ulos.
Kesällä pääsääntöisesti Jymy saa ulkoilla ilman loimea, pienellä kesäsateellakin. Sade on tuolloin melko "lämmintä", joten loimen laittaminen on turhaa. Ötökkäloimeakaan sillä ei ole, enkä tuskin osta koska se ei sellaista tarvitse -> ei ole herkkä ötökän puremille. Joskus kesälläkin näkee, että hevonen pitää loimittaa pieneenkin sateeseen ja jopa aurinkoisellekin säälle. On toki olemassa herkkiä hevosia, joiden selät esimerkiksi menevät helposti kylmyyttä saadessaan jumiin mutta hyvät alku- ja loppuverryttelyt ehkäisevät jumiutumista.

Itse suosin fullneck loimia eniten, ja talvella mielestäni loimen käyttäminen on järkevää vaikka ei pakollista. Jymykun on klipattu läpi talven niin sitä "pitää" loimittaa, koska sillä ei tosiaankaan ole karvoja niin on arempi paleltumaan. Tallissa tällöin pidän lämpötilasta riippuen ohutta (yleensä kaulakappaleetonta) tallitoppista. Meillä on melkoisen lämmin talli, joten kaulakappaleellinen talliloimi ei mielestäni ole tarpeellinen. Ulkona puolestaan Jymyllä on esimerkiksi tällä hetkellä yleensä fleecevuorellinen sadeloimi tai kovalla pakkasella (joita ei ole kyllä ollut kauheammin) niin ulkotoppaloimi, ja näiden alle jää talliloimi. Mielestäni kuitenkin ohut vanuvuorellinen loimi on parempi kuin fleecevuorellinen. Vanuvuorelliset loimet kuivuvat nopeammin jos kastuvat, ja fleecevuorelliset voivat joistakin hevosista tuntua "inhottavilta" klipattua ihoa vasten. Jymy kuitenkaan ei klipattunakaan ole herkkä saamaan kylmää, joten pyrin välttämään turhan loimittamisen. 

Alku ja loppukäynneissä käytän yleensä vilttiä/loimea takapuolen päällä, jotta lihakset pysyvät lämpiminä.

Loimien tulisi kuitenkin olla hyvin istuvia, koska muuten voivat olla jopa vaarallisia hevosille. Liian iso loimi voi piehtaroidessa jäädä "jumiin" ja liian pieni loimi puolestaan ei suojaa välttämättä tarpeeksi. Jymylle on todella vaikeaa löytää sopivan mallisia loimia, koska suurin osa on kaula-aukosta liian isoja ja leveitä. Jos loimi valuu yön aikana paljon taakse niin se voi hangata esimerkiksi sään auki, jolloin voi olla ettei satulaa pysty käyttämään. Toki hevosenkin on epämukavaa olla vääränlaisissa varusteissa kuten ihmistenkin.

Itse jätän Jymyn usein liikutuksen jälkeen talvella/syksyllä sisälle. Usein se klippauksesta huolimatta hikoaa aika paljon niin en ota riskiä, että se vilustuisi jos laittaisin sen kylmään ulos iho märkänä vaikka olisikin loimi(a) päällä. Märkä hevonen paleltuu ulkona helposti. Tai jos vien ulos niin ennen sitä kuivatan pitkäkaulaisilla fleeceloimilla hyvin kuivaksi. Usein kesällä kuitenkin käytän hikisen hevosen vain "suihkussa" ja vedän viilalla ja vien ulos. Haluan kuitenkin että hepat saisi olla mahdollisimman paljon ulkona. Kesällä letkutuksen jälkeen on tärkeää vetää viilalla pinnalla oleva vesi pois, koska muuten hevoselle tulee entistä kuumempi (koska aurinko lämmittää sen veden hevosen iholla!).

En tiedä oliko tässä sepostuksessa mitään järkeä, mutta olen halunnut tästä aiheesta pitkään kirjoittaa. Ainakin esille tuli miten itse loimitan :)