Sivut

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

27.6. iltaestekisat

Nyt luvassa postaus torstaina olleista opiston iltakisoista, joihin mentiin Baron kanssa hyppäämään. 

Kaverini lähti viemään meitä kisoihin. Kotona eikun tavarat ja poni autoon -> eikun matkaan! Perillä oltiin sopivassa ajoin ennen kisojen alkua. Ensimmäiseen luokkaan oli yhdistetty 60-80cm luokat vähäisen osallistuja määrän takia. Kerkesin jo tässä vaiheessa kävellä radan kun se oli kaikissa luokissa sama. Perusradalla oli aika paljon pitkiä teitä, mutta uusinnan alku oli kauheaa kieputusta ja lopussa pari pitkää väliä. Ei kuitenkaan ollut mitään hirveitä erikoisesteitä tai vastaavaa. Tiesin ettei mitään muuta ongelmaa olisi kuin vain miun pään sisällä.

Ensimmäisenä hyppäsin luokan 90cm. Verkka meni tosi hyvin, ja Baro tuntui energiseltä. Lähdin hakemaan tasaista ja puhdasta rataa. Hyppäsin muutamia kertoja pystyä ja okseria. Ennen rataa ulkona sai ottaa yhdelle esteelle (joka oli vapaa valintainen) niin yhden hypyn. Itse valitsin kakkosesteen, joka oli okseri niin hypättäväksi. Siinä ei ollut mitään erikoista, mutta koska itse "pelkään"/ en hahmota paikkaa oksereille niin päätin ottaa sen verkaksi jotta siihen olisi varmempi tulla. Rata itsessään meni tosi hyvin. Perusrata päästiin puhtaasti ja jatkoin suoraan vähän vauhtia lisäten uusintaan. Kaikki puomit pysyivät kuin pysyiväitkin uusinnassakin ylhäällä, muutamaa kamikaze loikkaa huolimatta, Jei! Ensimmäinen puhdas rata Baron kanssa tälle kaudelle! Olin ehkä kolmanneksi viimeinen lähtijä, ja lähtijöitä oli ehkä 10 ? Ja jäin maneesiin (jossa verkka oli) kuuntelemaan ketä pääsee palkintojen jakoon. SUUREKSI yllätyksekseni ensimmäisenä kuulutettiin minun nimi = olin voittanut luokan! En voinut uskoa, että oikeasti kerrankin olin ratsastanut hyvin sijoille. Vaikka kovinkaan montaa lähtijää ei ollut, niin suhteellisen moni silti sai tuplanolla radan.
2.
4.
6.
8.
12.
".. tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä, jippikayjei, sä tsiigaat voittajaaa.."

 Tämän radan jälkeen oli huippu fiilis jatkaa ensimmäiseen 100cm luokkaan. Tähän luokkaan menin sillä ajatuksella, että kaikista esteistä on päästävä yli tippui sitten vaikka kaikki puomit. Muulla ei ollut väliä. Verkassa Baro oli jo vähän väsyneen oloinen, kuten minäkin ja tiputti aika monesti pystyn. Tulin sitä reilun metrin kokoisena ja okseria vain 90cm korkuisena, jotta uskaltaisin radalla ratsastaa oksereille hyvin ja heppa ei väsyisi. Radalle päästyäni hyppäsin nelos esteen verkkana, joka oli myöskin okseri. Rata alkoi ihan hyvin, kunnes toiselle esteelle Baro lähti todella läheltä hyppyyn, ja nousi paljon ylöspäin eikä eteen kuitenkin pääsi esteen puhtaasti. Olin onneksi varautunut siihen ja pääsin ihan hyvin mukaan. Mutta tästä johtuen en saanut kunnon tietä kolmoselle enkä saanut kaarteessa laukkaa. Tämän takia ajauduin juureen ja este tippui. Loppu rata sujui kuitenkin taas hyvin ja puhtaasti. Joten selvittiin ensimmäisestä metristä neljällä  virhepisteellä (yhdellä pudotuksella), joten kai ihan kunnialla. :)
1.
2.
6.
8.
Oon tosi tyytyväinen molempiin ratoihin! Toisaalta harmittaa että Baro lähtee nyt reiluksi kuukaudeksi laitumelle omistajiensa luokse koska olisi ollut nyt kiva tästä jatkaa. Mutta toisaalta taas Baro on niiiiin ansainnut sen loman ja se anto miulle kaikkensa näissä kisoissa ja pelasti surkeistakin paikoista! Kuitenkin pääsen sen tultua taas jatkamaan treenaamista. Eikä tässä nyt olisi lähellä oikein mitään kisoja ollutkaan. :) Joten poni pääsee ansaitulle lomalle!
Huippu rakas <3

lauantai 29. kesäkuuta 2013

kesäisiä kuvia

 Jymy on kaikissa kuvissa niin söpö! Ärsyttävää tosin kun tuo turpahihna on vähän vinossa, mutta hups :D Ja samoin omiin silmiin pistää nuo miun rusketusrajat, joita tosin yritän kovasti saada pois! Yllättävän monta suhteellisen onnistunutta kuvaa tuli, joten tässä ne kaikki teille :)
syypää mun hymyyn!
".. it's like you're the other half of me and i feel incomplete.."
We are a team!






















Mikä on mielestäsi onnistunein kuva? :)

perjantai 28. kesäkuuta 2013

neljä kuudesta ohi

Yllättävänkin nopeasti kului jälleen yksi viikko. Tää viikko oli huomattavasti vähemmän kiireinen kun itelläni ei ollut kuin yksi ratsastettava/päivä. Vaikka oon kyllä tykänny ratsastaa montaa hevosta päivässä, mutta ihan kiva välillä ottaa vähän rennommin. Leiriläiset oli myös melko "helppoja", koska suurin osa oli käynyt meillä ja tiesi siten tavat, sekä osasivat jo laittaa hevosia hyvin itse. Käytiin leirillä jopa kerran uimassakin, oli muuten tosi kylmää vettä! Mutta virkisti ainakin mukavasti kun oli muuten niin kauhean kuuma sää joka päivä!
Ennen leiriä kerkesin kuvailla tarhoissa hevosia.




Yks päivä yritettiin Mintun kanssa ottaa miusta ja Jymystä kesäisiä kivoja kuvia. Muutamia kivoja tulikin, näitä julkaisen joku päivä lisää! Mutta kuvien ottaminen oli haastavaa kun Jymy jälleen tykkäsi ottaa vaan puista lehtiä ja syödä, sekä nyt kun on taas paljon ötököitä niin Jymyllä meinas mennä hermo paikallaan olemiseen.
Yhtenä päivänä irtojuoksutin Jymyä vähän aikaa. Aluksi se ei ollut yhtään innoissaan, mutta sitten virtaa alkoi yhtääkkiä löytyä jostain ja kaasu hirtti kiinni :D Poni oli onnellisen näköinen kun sai juosta!
Baron kanssa käytiin torstaina opistolla iltakisoissa (harjoituskisoissa) hyppäämässä 90cm ja 100cm. Kisoista tulossa myöhemmin postaus kunhan ehkä saan toivottavasti parempia kuvia ja jos saisin tuon radan jotenkin liitettyä yhteen niin voisin senkin julkaista (miun järkkäri pätkii videota ottaessa ja tuo video on nyt neljässä osassa.. osaako kukaan neuvoa ?). Nää olikin sitten viimeiset kisat Baron kanssa vähään aikaan, kun se lähtee oikeiden omistajiensa mukaan niiden kesämökille laidunlomalle :) Baro palaa sitten kuvioihin varmaankin ehkä kuukauden päästä.

Tänään tulin joskus puoli neljän aikoihin kotiin, ja heti ensimmäisenä purin kaikki laukut (joita riitti..), sen jälkeen katoin Carrien päiväkirjan uusimman jakson (i love it!), söin ja nyt istun koneella. Huomenna meen aamusta joskus 10 tallille ja laitan yhden hepan kuljetus kuntoon, siitä matka jatkuu hevosenhoitajan tehtävissä Kuopioon alueestekisoihin :) mukavaa vaihtelua tämäkin! Toivottavasti kerkeän ottamaan kuvia kisoista niin voin julkaista niitä sitten täällä.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

"Uusi" tuttavuus : Tinroco

Tässä postauksessa nyt kuvia tästä Tintistä mistä oon paristi jo maininnut. Kuvat on ottanut Minttu. Tintti on yksi meidän tallilla asuva yksityinen hevonen, jonka omistaja on paristi pyytänyt minua liikuttamaan kun ei itse ole kerennyt.
Kuvia on kahdelta eri ratsastus kerralta. Mielestäni toinen kerta meni jo paljon paremmin, vaikka Tintti kävikin silloin vähän kuumana kun kentällä oli esteitä. Varsinkin laukkaa sain paljon paremmin ratsastettua.


En kaipaa kommentteja kauheasta istunnastani! Tiedostan kyllä, että nojaan ylävartalosta eteenpäin liikaa jne. Tintti näyttää kuvissa paljon isommalle kuin onkaan. Ei se oikeasti ole varmaan kuin jotain 165cm?

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Varuste hankintoja




Kyllä, olen taas sortunut ostamaan varusteita! Tällä kertaa jopa vähän itsellenikin. Tehtiin joku aika sitten kimppatilaus (hööksiltä) tallilaisten kanssa ja mie tilasin itselleni yläpuolella näkyvät tallikengät (20e), sekä kolme paria sukkia (10e) kun olivat tarjouksessa. Itseasiassa nämä molemmat tulivat tarpeen, koska oon lähiaikoina heittäny ainakin viidet sukat roskiin, joten tarvetta oikeasti on. Sekä nyt keväällä miulta on hajonnu kahdet tallikengät, joista toiset kesti vuoden verran ja toiset (kumpparit) taisivat kestää jopa 8 vuotta, kyllä jalkani eivät ole aikoihin kasvaneet..

Kengät ovat olleet ahkerasti käytössä niiden tulosta asti ja tähän mennessä ovat palvelleet todella hyvin! Ne on mukavat jalassa, eivätkä kuumallakaan säällä hiosta. Ne on lisäksi myös kevyet ja helppo, sekä nopeat laittaa jalkaan! Plussana tietty vielä tommonen mukava vihreä väri, joka ainakin erottuu. Eipähän sekoitu muiden kenkiin! Koko on miulle ehkä himpun liian iso (37), mutta mahtuupahan talvellakin villasukka väliin. Pienempiä kokoja ei siis ollut tarjolla, mutta näissä ainakin ilma kiertää!
Lisäksi sitten lauantaina kävin kaveriltani hakemassa yhden loimen Jymylle. Koon piti olla 145cm, mutta kotona huomasinkin sen olevan 155cm, tosin aika pieni sellainen. Jymylle se on pituudeltaan hyvä, mutta kaula-aukko on aivan liian suuri. Vien loimen kaula-aukosta kavennettavaksi niin silloin loimesta tulee todella sopiva. Loimi ei ollut hinnalla pilattu, ja maksoi vaivaiset 5e, sekä oli täysin ehjä! Loimi on siis talliloimi ja väri on vähän tyttömäinen, mutta kai jokainen poika tarvitsee jotain naisellista ;) Ostin myös toiselta kaverilta käytettynä pony-kokoiset kumiohjat (10e) ! En osaa ratsastaa muilla ohjilla joten nää on ihan hyvät niin saan aina laitettua esim. Barolle.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Jymy sai uudet päitset! Joita minä en tällä kertaa sille ostanut! Vaan Vertin omistaja toi ne Jymylle (=minulle) kiitoksena siitä että hoidin Verttiä hänen reissun ajan. Ihana yllätys! En todellakaan pyytänyt tai osannut odottaa mitään tämmöistä, kiitos! Päitset on tommoset ihanat karvapäitset, jotka mielestäni sopii hyvin Jymylle! Pitäisi ostaa nuihin oma riimunnaru, kun tuokin naru alkaa olla vähän kulahtanut. Koko päitsissä oli full, mielestäni aika iso kokoinen full, koska säädettynäkin meinasivat jäädä Jymylle liian isoiksi. Mutta cob olisi ollut ehkä liian pieni..

Joku aika sitten tein myös tilauksen H&M:lle ja tilasin itelleni uusia vaatteita, jopas oli aikakin! Viime kerrasta on aikaa. Haluatteko että esittelen nekin?