Sivut

lauantai 19. syyskuuta 2015

Pentu is coming!

 Viime viikolla käytiin kouluvalmennuksessa pitkästä aikaa! Ja kun kunnolla jouduttiin töihin niin kappas kun hevosesta tuli ihan super mukava ratsastaa, eikä siihen paljoa tarvittu. Oltiin ensimmäistä kertaa tämän valmentajan silmän alla, joten ei tehty kuin ihan perusasioita, siirtymisiä ja hevosen avuille saamista. Huomasi kyllä, että olen itse päästänyt itseni ja hevosen koko kesän liian helpolla. Mutta kunhan muisti ratsastaa vasemmalla jalalla ja pitää vasemman ohjan kädessä niin kaikki sujui todella hyvin! Ohjeeksi saatiin myös, että laukattaisiin tuplasti enemmän vasempaan kierrokseen mitä oikealle -> vasen laukka on heikompi jotta sen saisi paremmaksi. Uudestaan kouluvalmennukseen päästäänkin jo ensi kuun alussa!
Jymyä ei voinut vähempää kiinnostaa miun kameran kanssa hilluminen :D
 Tänään sain pitkästä aikaa raahattua kamerankin mukaan tallille, mutta Jymy ei selkeästikään ollut poseeraus tuulella vaan se olisi kovasti halunnut tulla vain rapsutettavaksi. Lisäksi minä hölmö olin ottanut vain pitkän putken mukaan ja kun poni oli niin lähellä niin eihän siitä hirveästi kuvia saanut.

Vaihtelun vuoksi suunnattiin tänään Jymyn kanssa tutkimaan maastoja ja käytiin kävelemässä, sekä vähän hölkkäämässä siellä. Innolla odotan kunhan kaurat on niitetty, että pääsee pellolle ratsastamaan! Siitä tulee varmasti tosi hauskaa! :) Jymy ei selvästikään näitä maastoja pidä vielä "ominaan", koska jokaista postilaatikkoa ja kaatunutta puuta pitää tuijottaa, sekä läheltä lentäviä lintuja säpsyillä vaikka normaalisti sitä ei paljoa laatikot tai mikään muukaan maastossa kiinnosta. Mutta muuten se on onneksi kyllä vaikuttanut ihan hyvin sopeutuneen uuteen talliin.
Lisäksi se on kasvattanut taas kauhean talvikarvan ja hikoilee vähänkin rankemmassa treenissä kuin pikku porsas. Koska täällä minulla ei ole käytössä klipperiä niin kysyin sitten paikallista hevostaitajaa (hieroo ja klippaa hevosia jne) tulemaan klippaamaan Jymyn. Klippaaminen ei myöskään ole lempipuuhaani joten oon ihan tyytyväinen toisaalta ettei tarvitse sitä itse tehdä :D
Huomenna äiti tuleekin käymään (jota varten oonkin koko päivän siivonnut) ja samalla miun koira tulee vihdoinkin toistaiseksi tänne, jee! Ootan innolla et pääsen viemään sen tallille. Tallilta löytyy myös paljon muita koiria niin se toivottavasti tulee hyvin niitten kanssa toimeen niin pääsee aina sinne purkamaan energiaansa. :)

torstai 10. syyskuuta 2015

Palautus maanpinnalle

c Taru Kainomaa
 Eilen oltiin Jymyn kanssa uudella tallilla estevalmennuksessa. Viimeisimmästä hyppykerrasta onkin jo pitkä aika! Sanoinkin heti alkuun, ettei olla hypätty aikoihin kun vain maastossa joskus jotain pikku tukkeja. Hevonen kyllä huomasi heti alusta asti mikä oli homman nimi ja tiesi kyllä tasan mitä oli tekemässä, mutta ruosteinen kuski vaan häiriköi kyydissä. 

Aluksi tehtiin vähän väistöjä ja hypättiin pikku pystyä puomin avulla, sekä pikku innareita. Jymystä väistöjen tekeminen oli aivan liian vaikeaa kun oli esteitä näkyvissä. Vauhtia oli taas vaikka muille jakaa, tästä syystä mentiin myös kerran yhdestä esteestä ohi kun en kerennyt ohjata oikeaan suuntaan. :D 

Onnistuinpahan myös kerran jalkautumaan. Pikkusen alkoi pimentymään kun valmennus oli illalla. No mitähän täti tekee, nyppii laukan pois ja tuo vielä hevosen ihan juureen, sekä kaiken lisäksi on hevosta edellä hyppäämässä. Hetken kerkesin ajatella, että okei tullaan uudestaan kun luulin että Jymy kieltää mutta eei kun kilteistä kiltein poni hyppääkin kamikaze loikalla paikaltaan yli ja oikein potkaisee ilmassa jottei varmasti osuisi mihinkään. Seuraavassa hetkessä löysinkin itseni maasta ja ponin syömästä lähimmästä puskasta. Eikun selkään, voltti ja uusiksi. Sen jälkeen muistin kyllä olla suorassa ja ratsastaa eteenpäin. :D Tultiin sitten loppu rata ja myöhemmin rata uudestaan, ja voi vitsi en voi kun todeta, että tuo hevonen on niin täyttä kultaa! Vaikka kuski teki typeriä päätöksiä niin poni hoito homman kotiin. Mahtava fiilis, turvonneesta huulesta ja niska kivusta huolimatta. Hyvä esimerkki taas miten tää laji ottaa ja antaa! Näitä fiiliksiä lisää kiitos!
Rakastan tätä "koivukujaa" mistä tullaan tallille! <3
 Tänään käytiinkin palauttelevasti maastossa käppäilemässä ja hölkkäilemässä. Vaikka syksy kovaa vauhtia lähestyy niin vielä tarkeni t-paidassa lähteä maastoilemaan! Huomiselle on suunnitellusti vapaapäivä Jymylle, lauantaina vien koulukaverin heppailemaan ja sunnuntaina onkin sitten kouluvalmennus! Joten silloin varmaan sit palailemisiin!

maanantai 7. syyskuuta 2015

Arjen askareita

c Taru Kainomaa
 Oon pyrkiny Jymyn kanssa täälläkin treenaamaan mahdollisimman monipuolisesti. Oon kävelyttäny sitä maasta käsin, juoksuttanut, mennyt maneesissa ja kentällä sileällä, muutaman kerran ollaan käyty myös maastossa kävelemässä. Vielä on rutiineissa oppimista uudella tallilla, mut pääasiassa kyllä ollaan viihdytty. Ja pian ilmeisesti myös päästään kokeilemaan Jymylle uutta tarhakaveria! Jee vitsi se tuntuu et se on sen tarpeessa!
 En myöskään voi uskoa, että alle kuukausi sitten klippasin tuon hevosen päästä kavioihin ja jo nyt sillä on kauhea karva! Jymy alkaa taas hikoilla kun pikku possu, joten pakko varmaan joltain saada klipperi lainaan että päästään taas nuista karvoista eroon.
 Paljon on vielä hakemista, että löytäisin Jymyn hyville avuille. Nyt se on vähän sinnepäin ja täytyy myöntää, eihän tästä voikun itseään syyttää kun on päästänyt itsensä ja hevosen helpolla. Ilmottauduin kuitenkin keskiviikolle ja sunnuntaille valmennuksiin niin ehkä sieltä taas joku potkii persauksille ja komentaa ratsastamaan kunnolla. Saan niin paljon motivaatiota kun on päässyt valmennuksiin ratsastamaan! Niistä saa aina ihan uutta intoa, vaikkei aina hyvin menisikään. Innolla odotankin mitä tällä viikolla tuleman pitää :)
Tästä hienosta kuvasta teetin itselleni canvas taulun seinälle, huippu Taru kun osasi ikuistaa näin hyvän otoksen!

lauantai 5. syyskuuta 2015

Bloggailu uuteen nousuun?

 Siitä onkin pitkä aika kun oon viimeks käynyt tänne kirjoittamassa mitään. Ajattelin kuitenkin tauon jälkeen jatkaa bloggailua ihan uudella innolla ja ihan uusilla kuvioilla. Reilusti yli puoli vuotta sitten kävin tänne viimeksi kirjoittamassa ja sen jälkeen onkin tapahtunut vaikka mitä.
Huhti-toukokuun vaihteessa vietin "kesälomani" veljeni luona Japanissa. Olin siellä reilun kaksi viikkoa, hieman jännää oli lähteä noin pitkälle yksin kun en ikinä ollut käynyt missään Viroa pidemmällä :D Siellä oli kuitenkin tosi lämmin ja paloin monta kertaa. Kauniita maisemia ja oli mahtavaa nähdä ihan uusi kulttuuri!
Aikaisemmin keväällä ennen reissuani jouduimme lopettamaan vanhemman koiramme vanhuuden vaivojen takia, se oli melko kova pala koko perheelle. Onneksi saimme nauttia Jehusta reilusti yli kymmenen vuoden ajan!
 Pian kuitenkin lomareissuni jälkeen kotona tuntui kovin hiljaiselta ja hieman ehkä tuntui toisen koiramme kaipaavan seuraa. Koska olimme perheeni kanssa puhuneet pitkään minulle oman koiran ottamisesta niin pian huomasinkin olevani jo hakemassa tätä karvapalloa kotiin. Demi kotiutui vallan mainiosti ja onkin selkeästi tuonut iloa koko perheeseen ja voi että sitä pennun energian ja ilon määrää! Ei muuten tältä kaverilta lopu energia ihan heti.. Demi on myös opetellut tallikoiran elämää jonkun verran. Kuva on melko "vanha" sillä siinä se on noin 9 viikon ikäinen, mutta nyt Demillä on melkein ikää jo puoli vuotta!
 Jymyn kanssa ei varsinaisiin kisoihin olla päästy lähtemään koko keväänä/kesänä. Kesäkuussa koettiin iso takaisku kun Jymy kärsi taas allergisia oireita siitepölyn ja muun takia, tai astmaksihan se eläinlääkäri sen taisi todeta. Lisäksi se sai reaktion rauhoittavaan, sekä allergisen reaktion hengitystä helpottavaan lääkkeeseen. Kesäkuu olikin todellinen murheiden kuukausi ja hetken jo luulin, että päättyykö tämä meidän tarina siihen.
Onneksi kuitenkin siitäkin suosta noustiin ja päästiin hyvillä mielin ja erittäin energisen hevosen voimin osallistumaan Farmareihin, jotka järjestettiin Joensuussa tänä vuonna. Kiitokset vaan järjestäjille, että päästiin mukaan osallistumaan! Jymyn kanssa oltiin mukana Suomenhevoskatrillissa, sekä Suomenhevosten eriroolien esittelyssä. Yksi huikea kokemus taas tältäkin kesältä taskussa!
Farmareiden lisäksi päästiin esittämään katrillia K-plussa raveissa, sekä myös Kuninkuusraveissa! Alunperin tarkoitus oli myös vetää lähtöjä Jymyn kanssa, mutta koska hevoseni paljastui lippukammoiseksi niin jätin sen suosiolla välistä. Yritin toki totuttaa rauhassa sitä lippuun, mutta koska se rupesi pelkäämään loimitustakin sen jälkeen niin en nähnyt siinä enää mitään järkeä. Päästiin kuitenkin hyvin katrilliin mukaan ja ai että oli mukavaa!
Vaikka postaus on jo kilometrin pituinen niin vielä pakko ehkä se tärkein muutos kertoa teille ketkä ette sitä vielä tienneet: asutaan Jymyn kanssa nykyisin Kuopiossa! Hain keväällä kouluun tänne, ja vaikka kovasti luulinkin etten sisälle pääse niin onni oli onneksi matkassa ja sisällä nyt ollaan! Opiskelen siis nyt ammattikorkeakoulussa viittomakielen tulkiksi :) Yksi syy myös miksi päätin palata blogin puolelle takaisin oli se, että voin tätä kautta kertoa kuulumisia Joensuun huipuille kavereille joista ehkä joku tätä blogia saattaa vielä lukea (?).
Ainakin toistaiseksi ollaan molemmat viihdytty uudella tallilla, vaikka hieman outoa onkin näin seitsemän vuoden jälkeen tallia vaihtaa. Mutta eiköhän ne uudet rutiinit löydy ajan kanssa. :) Palaamisiin!