Sivut

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

puomi/kavalettitunti

Kuten otsikostakin näkyy niin olin tänään Jymyllä puomi/kavalettitunnilla. Tunti sujuikin ihan hyvin, vaikka meillä olikin vähän erimielisyyksiä Jymyn kanssa mikä on sopiva tahti ja mistä pitää ponnistaa.
Alkuun tehtiin perus verkka, jonka jälkeen tultiin kolmen kavaletin linjaa joiden väli oli aina 12m. Väliin piti saada neljä laukkaa eli askelta joutui lyhentämään. Sain tehdä tosissaankin kaikkeni, että sain Jymyn lyhentämään niin paljon laukkaa. Vaikka se sitten lopulta onnistuikin ihan hyvin. Välillä tehtiin aina väleihin voltit. Sitten hypättiin kahden laukan sarjaa pari kertaa. Siinä ei oikeastaan ollut mitään erikoista. Sen väli oli 10m eli siihen sai tulla normaalia laukkaa. Sitten tehtiin sarjaa ja linjaa peräkkäin, linjalle joutui aina lyhentämään. Jymy tuli yllättävän hyvin lopussa kiinni, josta oon tosi tyytyväinen!
K-A-M-A-L-A etukeno!
Jymyn mielipide lyhyestä laukasta :D
part100000x ...
Sallalle kiitoksia kuvista!

tiistai 29. tammikuuta 2013

maastoilua ja kurinpalautusta

Kerron nyt nopeasti eilisen ja tämän päivän ratsastuksista. 

Eilen kävin Vertin kanssa maastossa. Tehtiin n. 7,5kilsan mittainen lenkki ja mentiin koko matka reippaassa temmossa tai lähinnä ravailtiin aika paljon ja laukattiin. Vaikka ei mentykään kovaa niin mentiin pitkiä pätkiä ravia ja laukkaa. Tosi hyvää kunnon kohotusta! Vertti oli tositosi kiltisti, yhtä sivuloikkaa lukuunottamatta :)

Sitten ratsastin Jymyn maneesissa ja se olikin jälleen varsin "villillä" päällä. Alkuun se oli ihan kivanoloinen. Tein käynnissä ensin väistöjä ja sitten ravissa alkuun vain verkkasin ja taivuttelin. Sitten rupesin tekemään vastaavoja ja vaadin siltä aika reilusti niin kappas kun ei herraa kiinnostanutkaan tehdä töitä vaan pisti kyllä kaikkensa vastaan ettei tartteisi tehdä hommia. Hyvä etten tullut alas sieltä kun Jymy päätti pohkeesta pukittaa, eikä ollut enää mitään pikku pukkeja. Sitä rupes selvästi ärsyttämään työnteko. Pienestä pohkeen hipaisustahan kuuluu vähintäänkin nostaa laukka ja puolipidätteestä kuuluu nostaa pää kohti taivasta. Meinas kyllä hermot kadota taivaan tuuliin useampaan otteeseen. Laukassa sitten vähintään pitää juosta täysiä ilman kontrollia. Ei siinä sitten muutakun pistin sen laukkaamaan reippaasti ympäri maneesia (onneksi ei ollut muita :D) monta monta kierrosta kumpaankin suuntaan. Sitten kokosin laukkaa ja työskentelin ympyrällä suuntaa vaihdellen. Pikku hiljaa sain sen kuitenkin vähän kuuntelemaan ja kun se kuunteli niin tein siirtymisen käyntiin, annoin pitkät ohjat ja kävelin super pitkään. Ajattelin, että katsotaan menikö oppi perille että kannattaa kuunnella joskus.

Tänään meninkin sitten koulutunnille ja laitoin Jymylle varmuuden vuoksi gramaanit päähän, ihan vain sen takia ettei se pääsisi juoksemaan apujen alta pois. Ilmeisesti kuitenkin edellisen päivän oppi oli mennyt perille ja Jymy oli super kiva koko tunnin. Ravissa tehtiin serpentiiniä ja voltteja. Laukassa tehtiin vastalaukkaa suoralla ja pieni pätkä kaarevalla uralla. Loppuun tehtiin vielä avoja pitkällä sivulla. Ei oikeastaan mitään valittamista, koska Jymy teki paremmin vastalaukat kuin koskaan aikaisemmin ja avotkin sain tehtyä hyvin hitaassa ja kootussa ravissa. :) Super hieno poika sai paljon kehuja ja paljon porkkanoita tunnin jälkeen! Jymyllä on se hyvä puoli, että se ei oo oikeesti mikään täysi tollo. Vaan sille menee kyllä oppi perille, eikä tarvii montaa kertaa komentaa.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Mikä minusta tulee isona?

                                                              Elastinen - Irrallaan

Sopii tämän hetkiseen olotilaani. Tai tää lähti jo siitä kun viime viikolla puhuttiin koulussa, että on tulossa TET-päivät (työssäoppimispäivä 2kpl). Meillä se nyt lähinnä tarkoittaa sitä, että pitäisi hakeutua niiksi päiviksi johonkin itseä kiinnostavaan oppilaitokseen tai siihen viittaavaan työpaikkaan. Puhuttiin paljon siitä, että pitäisi oikeasti alkaa miettiä mikä kiinnostaa ja ruveta päättämään mihin ammattiin isona haluaa.

Mie kun käyn lukion 3,5 vuodessa niin on tietty vähän enemmän aikaa miettiä mitä haluan, mutta silti ajatus tommosten päättämisestä kauhistuttaa. Tällä hetkellä kiinnostus koulun käyntiin on täysi nolla. En oo ikinä ollut mikään hirveen hyvä koulussa, aina semmonen keskitiellä kulkija.

Kaikki kiinnostus on nyt hevosissa, treenaamisessa, kilpailemisessa jne. No tästä voisi sitten ajatella, että miksi en sitten menisi hevosalalle opiskelemaan? En kuitenkaan tiedä haluanko tehdä tätä työkseni vai haluanko pitää sen vain harrastuksena. Voisin tosin kuvitella hyvin itseni pitämässä tunteja ja tekemässä tallia, eli jos menisin tänne niin minusta tulisi ratsastuksenohjaaja ja todennäköisesti siitä haluaisin jatkokouluttautua, mutta hevosala on kuitenkin melko huono palkkaista. Vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että mielummin teen huono palkkaista työtä ja viihdyn hyvin siinä kun toisinpäin. TET:in suhteen tää nyt ei kuitenkaan auta hirveesti, koska lähin oppilaitos on Kiuruvedellä enkä todellakaan pysty sinne lähtemään. Toisaalta sitten voisin mennä tallille töihin, mutta toisaalta ala on jo niin tuttu kun vaan voi olla.
Toinen ammatti mikä tällä hetkellä kiinnostaa niin on viittomakielentulkki. Tää innostus lähti siitä kun meiltä lähti yksi koiranpennuista kuurolle naiselle ja sillä oli käydessä aina tulkki mukana. Lisäksi on käyty pari kertaa kyseisen naisen luona ja on jotenkin ollut ahdistavaa kun ei pysty puhumaan samaa kieltä. Uskon, että tämä ala olisi mielenkiintoinen ja vaihtelevainen. En oo kuitenkaan vielä kauheesti perehtynyt alaan, koska en tiedä onko siellä tarpeeksi töitä. Tai ei ainakaan varmaan tällä seudulla ole kauheasti töitä. Tässäkin on huono puoli, että lähin oppilaitos on Kuopiossa ja ei oikein onnistu lähteä sinne pariksi päivää kahtelemaan. Mietin sitten olisiko mahdollista päästä jonkun tulkin mukaan päiväksi Joensuuhun kiertelemään ja kyselemään, mutta en sitten tiedä miten se onnistuisi. Pitää käydä opon kanssa juttelemassa. Lisäksi kiinnostusta on pitänyt kokoajan yllä tämä blogi, jossa siis kuurotyttö kertoo hänen normaalista elämästä hevosten kanssa. Blogi todistaa sen, ettei kuurot ole mitään vammaisia vaan ovat ihan meidän kuulevien kaltaisia!

En oo vielä valmis päättämään mitä haluan tehdä tulevaisuudessa, ei yhtään tunnu siltä että kohta on jo aikuinen.. No mutta tässä kuitenkin tämmönen mietintäpostaus. Toivottavasti joku jakso lukea :D

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

baanailua kentällä ja maastossa

Päätin tänään sitten tehdä tuplatreenin, kun en oikein osannut päättää menisinkö koulua vai menisinkö maastoon. Hirveesti teki mieli tehä kumpaakin, ja samalla teki mieli mennä ilman satulaa :D Muutama tallin hoitajatyttökin oli paikalla, joista toinen sitten kuvaili kun ratsastin kentällä. Menin kentällä ehkä jonkun 20minuuttia ja sitten lähdin vielä melkein tunniksi maastoon.
Kentällä oikeastaan ratsastin vain askellajit läpi. Jymy tuntu yhtä kivalle kuin se on nyt ollu pitemmän aikaa. Maastossa puolestaan käveltiin ensin pitkät alkukäynnit, jonka jälkeen ravattiin pitkiä pätkiä ja laukattiin pitkiä pätkiä. Välissä tietysti käveltiin. Laukassa pyysin myös Jymyä kulkemaan reippaasti eteenpäin. Ekalla kerralla annoin jalalla vauhtia, annoin ohjaa ja maiskutin, mutta mitään ei tapahtunu! Olin tosi ihmeissäni, koska yleensä Jymy lähtee nuista avuista heti eikä sitä tarvii toista kertaa käskeä. Kyllähän se laukkasi, mutta hiljaa. No sitten mentiin hidasta laukkaa, jonkun matkan päässä kokeilin uudestaan että mennäänkö niin sitten kyllä taas avut toimi loistavasti :D Lopuksi käveltiin taas pitkät loppukäynnit, tai pikakävelyt niinkuin Jymyllä on tapana.
Maaston ajaksi laitoin puhelimeeni taas tuon Sports Tracker toiminnon päälle. Joka näyttää miten pitkä matka on menty, nopeudet jne. Tosi kätevä ja kiva toiminto, joka oli omassa puhelimessani valmiina! :)

lauantai 26. tammikuuta 2013

tauti selätetty, toivottavasti!

 Ensimmäinen päivä kun pääsin ja pystyin tekemään jotain muutakin kuin vain lokoilemaan sängyllä. Menin siis aamulla aamutalliin (juu tiedän, ei ehkä järkevintä). Tein töitä siinä kaikessa rauhassa niin ettei kävisi hirveän raskaaksi. Vähän ekojen karsinoiden jälkeen meinasi lihakset mennä hapoille, mutta siitäpä ne taas vahvistuu! En oo tosiaankaan edellis viikonlopun jälkeen tehnyt tallia.. 

Aamutallin jälkeen olikin pakko suunnata myös ratsaille. Ei siinä etteikö olisikin jo vihdoinkin tehnyt mieli sinne! Epäilin kovin, että millainen Jymy olisi kun en ole sillä itse ratsastanut kolmeen päivään (tuntuu itsestäni pitkälle ajalle kun oon tottunu joka päivä melkein menemään). Mutta jälleen huomasin että vaikka en ole itse mennyt niin ei se ole haitannut. Jymy tuntu kivalle ja kaikki toimi niinkuin pitikin. Tänään hyppäsin sillä ja onnekseni pari muutakin ihmistä oli tulossa hyppäämään niin saatiin porukassa hypättyä. "Pakko" oli hypätä ettei Jymyllä ensi viikolla räjähdä päässä kun mennään Akin puomi-kavaletti tunnille. Jälleen oli niin helppoa hypätä sillä, ei muuta ongelmia kuin jarrut oli välillä hukassa. Jonka takia sitten linjan jälkeen jouduin sen muutaman kerran pysäyttämään, että se tajusi odottaa. Mentiin vähän kaarevalla uralla laukkapuomeja (väli 2,2m . lyhyt) ja yksi suhteutettu väli 20,5m ja kolmoissarja (pysty-7m-okseri-7m-pysty). Ekalla kerralla tultiin suhteutettuun väliin aika reippaasti (ei minun tahdosta) ja kevyesti viidellä laukalla, ja tulin sen vielä kerran että tulin rauhassa odottaen kuusi laukkaa. Sittenpä ei ollut muuta kuin loppuravailla ja -kävellä. Jälleen lopussa oli tyytyväinen ratsastaja ja sitäkin tyytyväisempi+iloisempi hevonen! :)
Huomenna ajattelin, että voisin mennä käymään maastossa. Tai sitten tuuppailen koulua, en tiiä vielä. Riippuu varmaan säästäkin, mutta maasto houkuttelis enemmän :D

torstai 24. tammikuuta 2013

tiistain ratsastus + huonoa tuuria

Tiistain tunti vaihtuikin sitten itsenäiseen ratsastukseen tietyistä syistä. Ei siinä mitään menin kuitenkin Jymyn ratsastamaan, en oikein jaksanut keskittyä koko ratsastukseen kunnolla ja ratsastelu menikin lähinnä kevyeksi hölkäksi. Vaihdettiin sitten Sinin kanssa jossain välissä heppoja, että mie menin Vertillä ja se Jymyllä. Tässä muutamia Marikan ottamia kuvia.
Huono tuuri liittyy siihen, että oon taas kipeänä. Ei voi oikeesti olla todellista! Tällä kertaa minuun iski norovirus eli oksennustauti. Tää alkoikin sitten heti tiistaina kun tulin kotiin. Ei oo hirveesti ollu sen jälkeen sängystä ylös nousemista.. Oon jo ihan tympiintynyt tuohon sängyllä makoiluun kun ei voi tehdä kirjaimellisesti mitään. Ylösnouseminenkin jo pyörryttää, mutta sen verran sain aikaiseksi että otin kainaloon koneen ja kirjoitin teille postauksen.

Muutamaan päivään en oo varmaan menossa ollenkaan tallille, vaan yritän saada tän taudin nyt kokonaan pois. Ärsyttää, että nyt sairastuin koska sunnuntaina ois ollu hiihtoesteratsastuskisat! Niin pakko oli perua se ilmottautuminen sinne tän taudin takia :/ Jymy pääsee onneksi liikkumaan tänäkin aikana ja se menee ainakin tänään yhdelle rats. koulun tunnille ja mahdollisesti myös huomenna.

maanantai 21. tammikuuta 2013

parempi maanantai kuin edellinen

Hei vaan kaikille lukijoille jälleen!

Tänään suuntailin normaaliin tapaan koulun jälkeen heti tallille. Hain Jymyn tarhasta ja laitoin sen aika pikaisesti valmiiksi. Eli harjailin, etusiin pintelit ja takasiin suojat, satulointi ja suitsiminen + omat kamat. Olin suunnitellut tekeväni avoja ja ratsastavani kunnon treenin, joten suuntasin maneesiin. Miun lisäksi siellä olikin vain yksi ratsukko, joten tilaa riitti hyvin tehdä ihan mitä vaan.

Ensin kävelin alkukäynnit, jonka jälkeen kevyessä ravissa verkkasin Jymyä. Se sai kulkea aika eteenalas -muodossa ja tein aina kulmiin voltit, sekä tein myös rataleveyssuuntaan leikkaata muutamia kertoja. Tuo on Jymylle vaikeeta, koska se ei meinaa pysyä suorassa vaan mutkittelee (tai mie istun vinossa tai ennakoin tulevaa suuntaa). Otin väliin vähän käyntiä ja tein käynnissä muutamia vasta-avoja, kun ne sujui käynnissä niin rupesin tekemään niitä ravissa. Tein näitä siis pitkällä sivulla niin, että näin peilistä miten menee. Vasta-avot on Jymylle hyvää treeniä, koska seinä tukee hevosta niin sen on "pakko" ottaa takajalat alle. Jymyn kanssa oon oppinut tekemään ne nyt jo melko hyvin ja sujuvasti. Tällä kertaa sain myös Jymyn tulemaan sitä hyvin kootummassa ravissa. Yleensä se meinaa kiirehtiä ja yrittää juosta karkuun. 

Tän jälkeen kun olin tehnyt kumpaankin suuntaan niin kävelin taas tovin, jonka jälkeen rupesin ottamaan laukkaa. Laukassa ajattelin etten tee niin vaikeata tehtävää. Vaan tyydyin vain menemään pääty-ympyrällä, jossa pyrin kokoajan säilyttämään tasaisena sen ympyrän koon. Lisäksi taivuttelin reilusti sisällepäin ja asetin välillä myös hetkiä ulos. Hevosenhan pitäisi pystyä myötälaukassakin taipumaan/asettumaan laukassa kumpaankin suuntaan. Jymy asettuu kyllä helposti ulospäin, mutta yleensä silloin ympyrän koko ei pysy samana. Vasemmassa laukassa se mielellään kulkee melko suoralla kaulalla, oon saanu sen jo melko hyvin taipumaan sisällepäin. Mutta jotenkin asettuminen ulospäin oli vaikeaa. Olisi varmaan pitänyt ratsastaa enemmän ulkopohkeella. Oikeassa laukassa (tai ylipäätäänki oikeaan kierrokseen) Jymy taipuu helposti liikaa kaulasta, mutta kuitenkin sen sai oikeassa laukassa kulkemaan myös hyvin ympyrällä suoralla kaulalla. Sekä lisäksi se asettui myös kaulasta vasemmalla ympyrällä helposti.

Kun olin laukannut omasta mielestäni tarpeeksi ja hevonen tuntui hyvälle niin otin pitkät loppuravit eteenalas. Loppuunkin tein paljon voltteja ja ympyröitä. Viimeisenä ja tärkeimpänä kävelin vielä pitkin ohjin loppukäynnit ensin jonkun aikaa selästä käsin ja sen jälkeen vielä maastakäsin samalla kun keräsin lantakasat pois.

Jymy on viime aikoina ollut tosi hyvä ratsastaa! Ja se on kehittyny paljon ja samalla oon myös ite päässy paljon eteenpäin. :)
 Pakko vielä teillekin jakaa kuva tästä miun jalasta (vaikka osa varmaan on jo nähny tän facebookissa), ei varmaan tarvii kertoa kumman jalan päälle Jymy tallas. :D Huom. tuo on otettu eilen eli melkein viikko tapahtuneesti eli tuo on jo hyvä verrattuna mitä se oli !







sunnuntai 20. tammikuuta 2013

leikki-ikä koko ikä..?

 Ainakin tällä tänä vuonna 16v. täyttävällä herralla näyttäisi olevan leikkimielisyyttä leikkiä 5v kaverin kanssa. Nyt Jymy saa tästä lähtien vähemmän vapaata ja lisää treeniä, enemmän ja tehokkaammin. Tää viikko on nähtävästi ollut sille liian kevyt kun loppu viikosta keksii kaikkea. Leikkiminen tosin on ihan hyvä "lisäharrastus" Jymylle, siihen asti se on ok kunnes loimet alkaa hajoilla tai tulee puremia/potkuja. Onneksi näiden leikit tosiaan on vain kevyttä leikkiä.
itse kiusan kappale kun aina meni vaan Viliä loimesta repimään :D
 Lisäksi herra oli keksinyt ettei omistajalle tarvitse antaa kiinni, sain sitten n. 15min seisoskella keskellä tarhaa ja katsella (kuvata :D) kun herra ja sen kaveri juoksivat. Sitten oli pakko ottaa "järeämmät aseet käyttöön" eli juoksentelin siellä ite tovin niin että sain Jymyn yhteen kulmaan ja sitten se luovutti leikin kesken. :D
Kävin sitten vielä ratsastamassa Jymyn ja virtaahan sillä vieläkin oli, mutta sopivasti. Laitoin yhden erikoiseste jutun (musta lauta) toiseen päätyyn poikittain. Koska Jymy viime koulukisoissa tölläsi tuomaripöytää niin ajattelin, että jos laitan kotonakin toiseen päähän aina jotain erikoista niin se tottuu siihen ja koulukisoissakin pystyy sitten olemaan rennompi. Taivuttelin vaan aluksi ravissa ympyröillä Jymyä ja laukassa tein paljon siirtymisiä. Vähän se katseli kummissaan sitä lautaa päädyssä, mutta en reagoinut siihen itse mitenkään, joten nopeasti Jymy lopetti sen töllöttämisen. Sitten kun olin tehnyt ns perus verkan niin tein vähän esteverkka tyyppistä juttua, eli laukassa ratsastin pitkillä sivuilla eteenpäin ja tein muutamia laukanvaihtoja. Sitten mielenvirkistykseksi hyppäsin tämän mustan laudan muutaman kerran :) Ekan kerran Jymy hyppäs sen vähän isommin, mutta toisella kerralla ihan normaalisti. Jännää, ettei se töllää oikeastaan koskaan mitään erikoisesteitä mutta sitten se töllää koulukisoissa autoa tai tuomaripöytää. Mutta uskon, että kokemuksen myötä se loppuu myös :)
todellinen ex-ravurini pelkäsi pihalla olevaa rekeä ..
sitten taas onnellisesti yhdessä tarhassa :)

lauantai 19. tammikuuta 2013

perus lauantai

Tähän päivään kuului aamutalli, Jymyn liikutus ja sitten lopuksi kuvailin vielä ratsukkoja maneesissa, nyt en löytäny yhtään hyviä ja sopivia asetuksia kameraan niin melkein kaikki kuvat oli tärähtäneitä ja huono laatuisia.. ÄRSYTYS! Mutta kokeilemalla ne varmaan oppii parhaiten. 
Aamutalli sujui huomattavasti helpommin kuin torstaina, jolloin jalka oli vielä tosi kipeä (ärtyi sillon kai tiistain ja keskiviikon ratsastuksista). Nyt pystyn jo astumaan melkein kokonaan normaalisti, vaikka välillä koskee niin siitähän se varmaan vaan vahvistuu..?
Jymyllä oli eilen vapaata niin tänään vain juoksutin sitä n. 30min liinassa. Aikaisemmin Jymy on vaan laiskasti juossu siinä, eikä oo kunnolla kantanu itseään ja laukka on liinassa ollut kovin nelitahtista. Nyt kuitenkin kun juoksutin sitä niin se jaksoi kaikissa askellajeissa kantaa hyvin itseään ja laukkakin pyöri hyvin. Selvästi saanut lisää lihaksia.

Huomenna aion nukkua pitkään ja mennä päivällä sitten tallille ja ratsastaa Jymyn kunnolla :)

torstai 17. tammikuuta 2013

blogiin luvassa parempia kuvia!

Tämmöinen ihanuus saapui eilen postissa! Lupaan ja takaan teille tästä eteenpäin parempi laatuisia kuvia ja kuvia varmaan tulee huomattavasti useamminkin. Paketissa siis tuli kameranrunko + lyhyt ja pitkä putki. Tässä oon nyt pari päivää onnessani sillä kuvaillu, joten saatte ensimateriaalia kuvista mitä nyt oon ottanu :)
Jymy ja sen pieni tarhakaveri :D
Baro!<3
Pikku-Pinja
tallikisu Iiris alias läski :D
Olin eilen estetunnilla, jossa Minttu oli sitten ottamassa kuvia miun kameralla. Vertti oli melko rauhallinen alku tunnin ja malttoi kuunnella, ensimmäiset radat menikin sitten kaahottaessa mutta vika rata olikin sitten taas hyvä. Ei oltukaan vähän aikaan hyppäilty niin en ihmettele, että oli energiaa :) Hyvin pystyin tästä murtuneesta varpaasta huolimatta ratsastamaan! Välillä tietty jos menee huonoon asentoon niin koskee, ja sain kyllä tänään huomata että ei ehkä olisi ihan niin rohkeasti pitäny innostua taas liikkeissäni: jalka oli tänään tositosi kipeä taas .. Tyhmästä päästä kärsii koko vartalo, tai no tässä tapauksessa jalka :D
 Loppuun vielä ei heppa-aiheisia kuvia. :)