Sivut

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Valkka #2 + muuta


Anteeksi, että päivitän tän vasta nyt kun en jaksanut kirjoittaa enää keskiviikkona ja torstaina kävin ratsastaa Jymyn ja lähdin siitä suoraan Iidalle, eikä koneeni netti toiminu siellä nii en sit kerennyt päivittää.

Mutta siis mentiin keskiviikkona rataa. Alkuun aloitettiin linjalla, jossa oli kaksi ristikkoa (myöhemmin nostettiin oksereiksi eli 9-10 linjaa) joiden väliin taisi tulla kuusi laukka askelta.? Ja tätä mentiin useampaan kertaan kokoajan kevyessä istunnassa. Sai mennä aika reipasta laukkaa, jotta pääsi kuudella mutta se ei tehnyt tiukkaa. Sitten mentiin 8 estettä verryttelynä, jossa oli vesimatto alla. Sitten tultiin se toisesta suunnasta ja jatkettiin 7 esteelle, joka siis hypättiin "väärään" suuntaan. Tämä sujui ihan hyvin, paitsi että 7 esteen alla oli sellaiset vihreet mokkulat, joihin Jymy meinas pysähtyä mutta hyppäs kuitenkin. Aika nopeasti ruvettiin menemään ratana, ensin ihan pienenä. Mukana oli myös erikoisesteitä, 1 esteen alla oli vatupassi- kyltti, 3 este oli muuri, 5 esteen alla oli vesimatto ja 7 esteen alla oli mokkulat. Tuo vatupassi este on sellainen, joka jostain syystä on Jymystä pelottava. KOSKAAN se ei ole mitään kytännyt mutta tuon lähelle ei viime kisoissa melkein voinut aluksi mennä kun se oli pelottava ja keskiviikkonakin kun käytin sen siinä edessä niin se vaan puhisi sille .. No mutta kuitenkin yli mentiin ekallakin kerralla. Välillä Jymy meinasi taas päästä pitkäksi, mutta sain sitä ihan hyvin nostettua kuitenkin. Toinen ongelma oli kun sarjalta olisi pitänyt mennä mahdollisimman pitkälle suoraan jotta saa hyvän tien 7 esteelle niin Jymy tietysti automaattisesti kääntyi melkein suoraan sarjan jälkeen josta oli hankalampi saada kunnon tietä, mutta kertaakaan ei tullut huonoa paikkaa sille esteelle! Koko ajan Jymy kulki suhteellisen hyvin, välillä meinasi tulla epätoivo kun en oikein saanut Hencalta korjaavaa palautetta tai vst, mutta se valmennus meni sitten vissiin niin hyvin. Ainut mitä Henca sanoi, että pitää olla tarkkana ettei se pääse pitkäksi ja se pysyy kontrollissa. Esteitä myös nostettiin noin 80-95cm? korkeuteen ja sujui ihan samalla tavalla eli hyvin. :) Olin kokonaisuudessaan tosi tyytyväinen, vaikka muutaman kerran tuli juureen niin Jymy ei kuitenkaan kieltänyt kertaakaan eikä edes tullut kertaakaan mieleen että se voisi johonkin kieltää. Viime aikoina on ollut vähän vaikeata kun esteet nousee niin, että en ite jännitä ja lopeta ratsastusta niin Jymy kieltää, mutta tänään ei ollut jännityksestä tietoakaan ja sain itsekkin hyvin ratsastettua. SUPER <3

Sitten torstaina kävin ilmansatulaa ulkokentällä ratsastelemassa, joka oli ihan super hyvässä kunnossa! Jymy oli tosi pehmeä ja helppo ratsastaa. Lopuksi päästin sen hetkeksi irti kentälle kun ajattelin, että jos se haluaa piehtaroida kun ei ole loimea (ulkona sillä on siis loimi kun on klipattu). Mutta Jymy tulikin kokoajan vaan miun luokse ja katto, että joko mennään :D  + Otin sitten muutaman kuvan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti