Sivut

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Hiihtoratsastusta

Tänään mentiin Tuovin kanssa tallille ja ruvettiin heti laittamaan Jymyä kuntoon. Laitettiin sille pintelit ja etusiin buutsit. Sale lähti meidän mukaan maastoon Totolla. :) Tosin aluksi käytiin muutama kierros ulkokentällä kattomassa miten Jymy reagoi suksiin, mutta ei tuo hirveesti välittäny niistä mitään.

Sitten lähettiinkin ja aluksi jouduttiin tarpomaan lumihangessa kun ei viititty mennä tien kautta. Mutta onneksi edellä oli jonkun jäljet ja Sale meni myös Totolla edellä. Sitten päästiinkin iha hyvälle reitille. Ravailtiin ja laukkailtiinkin vähän. Jymy & Toto molemmat oli ihan innossaan! Mentiin vielä sitten yhdelle tielle ja vaihdettiin hiihtorats.valjaat Totolle ja sitten Sale otti vähän vauhtia Toton kanssa ja me tultiin aluksi jopa ihan rauhassa perässä mut sit laukattiin myös "vähän" kovempaakin. Mutta oli kyllä niiiin kivaa, että pakko ottaa joku kerta uudestaan ennen kuin lumet sulavat.

Sitten purettiin Jymy ja vein sen ulos. Autoin jopa vähän laittamaan Perryä, jolla Tuovi sitten vielä ratsasti ja mie sitten kuvailin. Ennen kuin lähdin hain Jymyn ja sen tarhakaverin Maken sisälle, kun niiltä oli heinä loppunut ja ne sitten alkoi juosta siellä tarhassa.
tämmöset mutta kokonaan mustat

+ Kävin tänään (taas) Joensuun Ravissa- & Ratsastusvarusteessa eli tutummin varusteessa ostamassa uudet saapastuet (kun tallin joku kissoista oli ryövännyt ne miun täytettävät miun kaapista ja tuhonnut ne) ja sitten Jymyn ruokaöljy kanisteriin ostin pumpun. Huomenna meen aamutalliin ja yhden rats.varusteliikkeen loppuunmyyntiin toiveena löytää uudet ratsastushousut ja Jymylle koulusatulaan lyhyt vyö kun vanha alkaa olla vähän huonossa kunnossa.

Lisään tältä päivältä kuvia huomenna kun saan niitä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti