Sivut

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Koulutreeniä

Eilen menin siis siihen koulutunnille mistä jo edellisessä postauksessa mainitsinkin. Mentiin tunnilla aika paljon laukka harjoituksia, aluksi pienellä ympyrällä myötälaukkaa kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen vastalaukkaa ympyrällä, joka ei meinannut ollenkaan onnistua. Jymy on niin herkkä paino avuille kun vähän paino heilahti niin se heti vaihtoi laukan, tosin en todellakaan valita . Se on vaan hyvä piirre estehevoselle. Lopuksi tehtiin aina täyskaarto ja kun suoristettiin niin vaihto. Vaihdot onnistu hyvin paitsi Jymy vähän sinkoili siihen vaihtoon mutta pikkuvika :D

Tänään menin sitten Helkyn kouluvalkkaan. Verkattiin aluksi vähän kaikissa askellajeissa, jonka jälkeen ruvettiin käynnissä tekemään pääty-ympyrää ja siinä tehtiin volttia sisälle päin, jossa vielä tehtiin pohkeenväistöä. Oikeaan kierrokseen onnistui tosi hyvin jo alusta asti, mutta vasemmassa kierroksessa joutui tekemään huomattavasti enemmän töitä. Sitten tehtiin pitkältä sivulta keskelle väistö ja sitten suoraan loppu halkaisija jonka jälkeen lävistäjälle ja keskiravia. Keskiravit onnistui odotettua paremmin, sekä väistötkin onnistui ihan hyvin. Laukassa mentiin pääty-ympyrällä, jossa tehtiin sisälle päin voltteja joissa lyhennettiin laukkaa. Jonkun ajan päästä tehtiin aina laukasta käyntiin siirtymisiä. Aluksi ei meinannut onnistua, mutta lopuksi sain TOSI hyvät siirtymiset kumpaankin suuntaan. Jymy sai paljon kehuja ja Helkky sanoikin sen kehittyneen varsinkin laukassa paljon viime kertaan nähden (viimeksi oon ollu Helkyn valkassa n. 2kk sitten). Jymy käyttää paljon paremmin selkää, mutta laukassa saisi vielä liikkua pyöreämmin ja käyttää selkää paremmin. Mutta selkeästi ollaan menty paljon eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti