Sivut

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Valkka #1



Tänään oli sitten vihdoin Hencan estevalkka, joka oli siis Kantelesärkässä joten vietiin tallinomistajan traikulla Jymy& kaverini heppa Perry sinne. Vein ensimmäisenä Jymyn karsinaan (otettiin sieltä yksi karsinapaikka ettei tarttee seisottaa traikussa eikä tarvii toista odotellessa kävelyttää yli tuntia, kun oltiin kaverin kanssa eri ryhmissä), jonka jälkeen autoin Perrylle varusteet päälle. Jymy ihana oli tietysti piehtaroinut karsinassa ja oli yltäpäältä purussa; kiva harjaaminen ja fiksuna kun laitoin kuljetukseen sille vielä fleecen enkä heittäny sitä pois.. No sitten seurailin sitä edellistä ryhmää ja juttelin Heidin kanssa siinä kun se laitto sen heppaa :) Menin sitten satuloimaan ja suitsimaan hepan ja lähdettiin sitten ulos kävelemään hepoilla.




Mentiin valkassa vieressä olevaa tehtävää. Maneesiin mennessä Jymy vaan puhisi ja pörisi kun oli niin innoissaan, siinä vaiheessa ajattelin että mitäköhän tästä tulee kun tää on jo nyt näin innoissaan. Aluksi verkattiin pääty-ympyrällä toisessa päässä ja taivuteltiin hepat, sekä tehtiin loivaa avoa. Tää tehtiin ravissa, ja sitten tehtiin vähän laukan lyhennystä siinä. Sen jälkeen siirryttiin tohon kolmiolle, jossa mentiin pienten kavalettien yli lyhyessä laukassa. Meni ihan suhteellisen hyvin, ainut vaan kun Jymy oli niin innoissaan niin ei ois halunnu mennä lyhyttä laukkaa eikä taipua kunnolla sisälle. Tehtiin tätä molempiin suuntiin, jonka jäkeen siirryttiin tolle pitkälle jumppasarjalle. Tarkkoja välejä en tiiä, mutta tultiin puomille/ristikolle ravissa josta siirryttiin laukkaan yksi askel okseri-yksi askel okseri- kaksi askelta pysty ja kolme askelta okseri. Tää jumppa sujui kokoajan tosi hyvin, viimeiseen väliin sai vähän ratsastaa eteen ettei jäänyt kauas. Mutta ei tehnyt tiukkaa, ainut hauska oli että linjalta käännyttiin oikealle että sai hevosen suoraan tulemaan. Tämä tultiin aika monesti ja välillä aina nostettiin oisko viimeinen okseri ollut vikalla kerralla n.100cm? Veikkaisin.. Viimeiseksi tultiin vielä 2-3 kertaa toinen linja johon tuli meillä 7 laukkaa, Henca vielä sano ennen ku eka meni että varmaan 8 laukkaa on suokeille hyvä.. juuuu:D Jymy lievästi taas sinkos ekan okserin jälkeen ja en saanu ottaa kiinni välissä paljoa nii mentiin sit sujuvasti 7, mutta se ei kuulma haittaa. Koko valkan ajan se tuli hyviin paikkoihin ja aika hyvällä tahdilla. Kerran taisi tulla ekalle okserille vähän juureen, mutta sain korjattua välissä laukkaa jotta seuraavalle tuli hyvä hyppy. :) Tyytyväisin mielin ootellen huomista rataharjoitusta!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti