Sivut

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kisapostaus Kuvansi 5.5.

Nyt vasta sain aikaiseksi tehtyä tämän postauksen, kun oon yrittäny odotella jos ois löytyny lisää kuvia meistä kisoissa mutta ei taida kellään olla.
Joo eli oltiin viime sunnuntaina Kimmon tallilla Kuvansissa (varkauden lähellä) alueestekisoissa. Pitkästä aikaa pääsin estekisoihin ja taitaa olla melkein 1,5vuotta kun oon ollu Jymyllä tai Barolla estekisoissa.

Yritän selittää melko lyhyesti miten meni.. Ensin starttasin Barolla 80cm. Verkassa se oli ihan ok, tuntui että liikkui ihan hyvin vaikka vähän oli jännittyneenoloinen. Radalle päästyäni yritin vain laukata reippaasti ja päätavoitteena oli, että kaikista esteistä mennään yli. Muille esteille ei ollut ongelmaa kuin 2 & 3 esteille. Toisessa oli alla portti ja toisessa muuri, joita Baro vähän tuijotti. Sain niille ratsastaa sata lasissa, että sain sen niistä yli. Muille esteille ei ollut ongelmaa, paitsi minä tyhmänä käänsin sarjan b-osalla liian aikaisin, jonka takia sitten se tippui. Mutta muuten rataan oon ihan tyytyväinen.

Jymyn 80cm rata meni super hyvin ja starttasin sillä luokan viimeisenä. Verkkasin Jymyn aika lyhyesti ja se tuntui reippaalle ja energiselle (niinkuin aina). Jymyllä en alkuradasta ratsastanut hirveästi aikaa, vaikka arvostelu olikin A.2.0 eli pelkkä perusrata. Mutta loppua kohden tein vähän tiukemmat tiet ja pistin kaarteissa vähän laukkaa lisää. Saatiin puhdas rata ja tämän ansiosta sijoituttiin kolmansiksi! JES! Yksi tavoite matkalta saavutettu: ei tarvinnut tulla kotiin ilman ruusuketta!
Jymyn 90cm rata menikin sitten puolestaan aika huonosti. Rupesin ite liikaa ottamaan laukkaa pois, jonka takia Jymy sanoi toiselle esteelle, että hyppää yksinäs. Tulin sen uudelleen ja yli mentiin niinkuin seuraavista viidestä esteestäkin. Perusradan toisiks viimeiselle esteelle tuli kuitenkin kielto. Tätä kieltoa en voi millään ymmärtää, koska paikka oli hyvä ja laukka oli hyvä. Jymy oli kai saanut miun säätämisestä tarpeeks ja kielti, mutta sitten kuitenkin hyppäsi sen paikaltaan yli ja kääntyi heti esteen jälkeen vasemmalle. Tämän seurauksena löysinkin itseni maasta. Hetken mielessäni kirottuani otin ponin mieheltä, joka sen oli ottanut kiinni ja lähdin ulos vaihtamaan hevosta. Sinne meni se mestaruus, mutta Jymy oli kuitenkin tehnyt yhden hyvän radan johon oon tosi tyytyväinen.

Baron selkään mennessäni minnuu jännitti ihan hirveesti. Edellinen rata oli mennyt huonosti niin oli tosi vaikeeta nollata tilanne ja mennä toisen selkään. Se on oikeesti tosi vaikeeta, ja nostan hattua niille ratsastajille joilla on aina usempi hevonen mukana! Verkka meni ihan aluksi aika huonosti. Baro meni kerran ohi pystystä kun en itse keskittynyt vaan jännitin ja oletin hevosen tekevän kaiken. No tämän jälkeen kuitenkin se hyppäsi kaiken ihan miten huonosti vaan toin sen esteelle - ihan niinkuin kotonakin. Sain tosi paljon varmuutta siitä kun se anto miulle anteeks ja muutamasta huonosta hypystä uskalsin taas ruveta ratsastamaan sitä kunnolla ja sainkin monta tosi hyvää hyppyä ennen radalle menoa. Radalle oli tullut uusi erikoiseste, josta olin ihan 100% varma ettei Baro mene yli.. Rata kuitenkin sujui tosi hyvin, eikä hirveän huonoja paikkoja tullut ollenkaan. Meillä tippui kuitenkin perusradan kuudes este, syytä en tiedä. Voisin veikata, että Baro pääsi kaarteessa liian pitkäksi. Viimeisessä kaarteessa Baro kompuroi takajaloilla ennen viimeistä estettä (joka oli juuri tuo uusi erikoiseste) ja varmuus siitä ettei se yli mene lisääntyi. Pistin kuitenkin kevyesti vain jalan kiinni ja Baro meni siitä yli niinkuin olisi nähnyt sen monta kertaa aikaisemmin. Olin tosi yllättynyt ja onnellinen. Baron kanssa sain myös meidän toisen tavoitteen täytettyä: kaikista esteistä mentiin yli ensimmäisellä yrityksellä! Vaikka puhdasta rataa ei tullut niin oon silti Baroon todella tyytyväinen. Ensimmäisiksi aluekisoiksi ihan hyvä tulos :)

Miulla oli vielä kolmaskin tavoite ja se oli päästä kaikki radat läpi. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, mutta 3/4 radasta meni läpi, joten kai suoritus oli ihan hyvä. Varsinkin kun kummallakin hepalla on kisataukoa esteiltä takana ja miullakin pieni :) Seuraavia kisoja odotellessa!

2 kommenttia:

  1. Moikka (8 Kirjoittelee täällä siis enmi.kuvat.fi kuvailijatytsy :D Ihan pakko oli tulla sanomaan, että Jymyllä on aivan sairaan ihana nimi! Se jäi kisoista mieleen ja piti käydä vielä kotona tsekkaamssa sukupostista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahha, kiitos :) Onhan se kyllä aika mieleenpainuva ja erilainen kuin muilla!

      Poista