Sivut

lauantai 4. toukokuuta 2013

3.5 estevalmennus

Perjantaina meillä oli ensimmäinen Akin valmennus päivä. Aluksi mentiin lävistäjällä neljää innari puomia ja siitä pystyä, jota sitten nostettiin kokoajan isommaksi. Tätä ennen oltiin siis tietty perus verkattu hepat. Pysty nousi noin 110cm korkeaksi korkeimmillaan, jonka jälkeen se taas laskettiin pieneksi ja tultiin siitä tehty sarja toiseen suuntaan. 
 Baro ei aluksi meinannut edetä väleihin tarpeeksi, joka tuotti pientä ongelmaa. Sitten tultiin kerran kaarevalinja ja tuo suora linja. Kaarevalle viisi ja suoralle neljä. Miulla meinasi aluksi näissäkin olla ongelmia ettei laukka meinannut riittää. Mutta toistoilla saatiin ne sujuviksi. 

 Sitten tultiinkin jo koko juttu ratana ja ylhäällä näkyy tuo ratapiirros. Ei tultu kuin kerran rata, ja siitä korjattiin virheet eli miun kohdalla jouduin tulemaan sarjasta lopun radan paristi. Viimeinen väli meinasi tuottaa ongelmia kun en saanut Baroa etenemään esteen jälkeen tarpeeksi nopeasti joten neljä laukkaa jäi pitkäksi. Viimeisellä kerralla kuitenkin meinattiin mennä jo kolmella laukalla, joten laukka kyllä riittää mutta se pitää saada vain hyvin aukaistua. 
En oikein osannu päättää olinko tyytyväinen valmennukseen vai en. Tai siis valmentaja on huippu ja sain hyviä neuvoja, mutta en tiiä menikö valkka hyvin. Joten se meni ehkä silleen ihan ok. Koska olisi pystytty PALJON parempaankin, mutta kuitenkaan ei tullut kieltoja tai muita ihan super huonoja hyppyjä niin silleen ihan hyvä. Kuvista kiitos Sari T:lle. 

Huomenna luvassa postaus tän päivän valkasta ja huomenna suunnistellaan sitten kuvansiin kisoihin! Toivottavasti tullaan elävänä takaisin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti