Sivut

maanantai 6. toukokuuta 2013

4.5 valkka

 Blogger ei eilen antanut lisätä kuvia, joten siksi postaus vasta nyt..
Toinen estevalmennus päivä ja Baro tuntu jo alkuverkassa ihan super hyvälle. Se liikku huomattavasti paremmin pienestäkin pohkeesta, enkä meinannukaan saaha sitä aina kiinni tarpeeksi. Mutta parempi näin!

Tultiin aluksi vain ihan muutamat hypyt pystylle ja muutamat hypyt okserille ja sen jälkeen hypättiin paristi pikkurata. Esteitä ei nostettu isoiksi ettei väsytettäisi hevosia ennen huomisia kisoja. Ensimmäinen rata meni ihan hirveesti sählätessä. En saanu Baroa kiinni silloin kun ois ollu tarve ja hypättiin välillä, jopa vähän vaarallisistakin paikoista ja Akia + toista katsojaa kuulma jopa pelotti.. Hupps :D Ratsastin kyllä tarkoituksella kauheella apinanraivolla, että Baron laukka rullaisi ja rullasihan se mutta nyt jopa liikaa. Tosin en moiti sitä yhtään siitä!




mikä istunta tää on?!?
Pienen juttu tuokion jälkeen tulin heti perään radan uudelleen hieman rauhallisemmin. Nyt rata meni tosi hyvin! Paitsi sarjan a-osalle Baro hyppäs kauempaa kuin ajattelin vaikka onneksi pääsin ihan hyvin mukaan mutta ilmeestä näkee ettei ihan menny niinkun piti :D Mutta muuten rata oli super hyvä!
vähän mietittiin et mikä meni pieleen :D





Lopuksi Aki sitten kyseli, että mitä luokkia oon menossa hyppää ja se vähän vissiin yllätty kun sanoin, että 80cm & 90cm. Mutta perustelin valintani sillä tosi asialla, että Baro jännittää kisoissa tosi paljon. Kyllähän sillä on ponnua isompiinkin luokkiin, mutta hyvä aloittaa pienistä luokista ja hakea varmuutta minulle ja hevoselle! Jatkossa toivottavasti päästään hyppäämään isompiakin luokkia. Tällä treenillä kyllä uskaltaa isompaakin, vaikka välillä tässä mietin että miusta on tainnu tulla true koulutuuppari kun en oo estekisoissa ollu n. puoleen vuoteen ja jotenkin ihan vierasta lähteä ees estekisoihin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti