Sivut

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Hiihtiskisat ja valmennus!

Eilen miulla olikin reilu 12h pituinen tallipäivä. Menin aamulla kuuteen aamutalliin, että kerkesin tehdä kaiken ennen lähtöä kisoihin. Oltiin kuitenkin aamutallista sen verran nopeita, että kerkesin myös harjata Laten ja täyttää sen heinäverkot jo valmiiksi. Kisat eli hiihtoesteratsastuskisat järjestettiin Joensuun raviradalla.
Kisoihin lähdettiin n. 11.30 tallilta ja oltiin ihan hyvissä ajoin valmiita. Kävin maksamassa miun ja kaverin lähdöt. Sen jälkeen otettiin hepat pois kopista. Jymy ei meinannu lastaussillalta tulla alas kun näki missä oltiin. :D Kävin sitä kävelyttämässä vähän ympäri sitä parkkipaikka aluetta. Jymy aina välillä jämähti paikalleen tuijottamaan, tuli vissiin vanhoja muistoja mieleen. Vein sen sitten Wilin viereen katokseen seisomaan. Aluksi se osas olla siinä ihan nätisti, mutta kun Wili lähti niin alkoi kauhea kuoputtaminen ja steppailu, ja tämän jälkeen se ei malttanut hetkeäkään olla rauhassa paikallaan.

Ennen omaa verryttelykierrosta kerkesin kävellä ja ravailla vähän. Jymyllä oli kauhee vauhti päällä enkä sitten uskaltanu ottaa sille kannuksia jalkaan ja ajattelin ettei se niitä tarttee + fiksuna unohdin raipankin tallille. Päästiin siis menemään se hiihtoesterata kerran läpi ennen varsinaista suoritusta. Ja kaikki esteet/pujottelut jne sai mennä sen aikana. Rata oli tehty raviradan sisälle. Meillä ensimmäinen ongelma oli ettei Jymy meinannu mennä lähtöviivasta yli .. Tai se stoppas jo kauas ennen sitä ja hyppi pystyyn, teki täys käännöksiä ja jumitti. Siinä kaikessa riehumisessa toinen liinoista meni sen jalkojen väliin. Yritettiin sitten että yksi ratahenkilö olisi tullut auttamaan, mutta Jymy ei päästäny tätä ihmistä lähelleen vaan juoksi sitäkin karkuun. Sitä karkuun yrittäessä mennä liina onneksi lähti jalkojen välistä ja jotenkin sain Jymyn etenemään jopa maaliviivasta yli. Seuraava ongelma tuli että se jummasi esteen eteen. En voi uskoa, että Jymy joka rakastaa esteitä ei imenyt sille esteelle vaan tuijotti kauhuissaan sitä ja jännitti kauheasti. Sain sitten kierrettyä esteen ja päästiin jatkamaan matkaa (voltti ei voinu tehdä kun on hiihtäjä perässä). Seuraavalle yksittäiselle esteelle Jymy lähtikin ihan innoissaan menemään ja sen jälkeiset ravipuomit mentiinkin sitten laukassa. Loppu verkka rata meni hyvin.
"ootko tosissas?!?"
Varsinainen rata meni ihan hyvin. Jymy meni melko nätisi lähtöviivasta yli, vaikka sainkin sille äänellä käskeä ettei se pysähtynyt. Mentiin rata tosi rauhassa ja ajatellen, että jos päästään rata läpi niin loistavaa koska verkassa oli niin paljon ongelmia. Pujottelut meni loistavasti, eikä yhtään tötteröä kaatunut. Ekoille kahdelle esteellä (oli sarja) sain myös äänellä käskeä ettei jarrannut. Mentiinkin niistä yli omituisilla jäniksenloikilla. Mentiin koko rata ravissa/laukassa semmoisessa perus hyvässä temmossa. Rata päästiinkin täysin virheittä ja se oli meille pääasia :) Sijoituttiin luokassa kolmansiksi. Jymy sai ruusukkeen pitkästä aikaa, jei . :D Palkintojen jaossa muut seisoi nätisti paikallaan niin miun hevosella piti kokoajan tehdä volttia.. Luuli pääsevänsä vissiin kunniakierrokselle. En yhtään ihmettele ettei siitä oo tullu ravuria jos se on noin käyttäytyny :D Olin kovin yllättynyt miten se käyttäyty, koska se on AINA ollu rauhallinen kisapaikalla. Eikä ikinä oo tehny missään tilanteessa tommosta, selvää pottuilua! Hiihtiskuvat ottanut Pinja ja Atte.


Kisoista tultuani purin reippaasti Jymyn ja vein sen vielä ulos. Sitten hain Baron sisälle kun menin sillä Akin valkkaan kun oli peruutuspaikka. Vieressä päivän tehtävä. Ekana mentiin kootussa laukassa tuota yksittäistä okseria johon hevoselle piti antaa ohjaa. Sitten mentiinkin jo ratana: kaksi innari kavalettia - neljä laukkaa - kaksi innari kavalettia -> yksittäinen pysty -> kaksi innari kavalettia - neljä laukkaa - okseri -> yksittäinen okseri. Yksittäiset esteet oli ehkä valkan lopussa ehkä 90cm (?). Oon tosi tyytyväinen valmennukseen, koska kokoaikana ei tullut hirveästi virheitä. Paristi hypättiin vähän liian kaukaa. Aki halusi, että toin Baron aika lähelle estettä että se on sitten hereillä ja nostaa hyvin jalkansa eikä kolauttele puomeja. Tosi hyvä, että menin valmennukseen! Baro oli super hyvä ratsastaa ja se lähti pienestä pohkeesta eteenpäin. Menin valkkaan sitten valkoisissa housuissa kun unohdin ottaa vaihtohousut mukaan .. Ja saapaskin hajosi hiihtiskisoissa Jymyn riehunnan seurauksena. :D Valkan kuvat ottanut Kerttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti