Sivut

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Harjoittelua koulukisoihin

Tänään menin taas ajoissa tallille. Otettiin Tuovin kameralla yli 100 kuvaa, eka mie otin siitä ja Aapista ja sit Tuovi otti miusta ja Jymystä. Saan kuvat mahdollisesti jo huomenna? niin laitan niitä sit tänne kun saan ne :) Sit kattelin kun Tuovi meni Vennalla ja sitten kävin nyppimässä Carisman harjan, joka oli helppo ottaa kun ei tarvinnut ohentaa ollenkaan (+ jalkakarvat).

Sitten menin Jymyllä tunnille. Olin jo etukäteen sanonu tunnin pitäjälle, että oon menossa kisoihin nii sain sitten tunnin päätteksi ratsastaa ohjelman läpi ja sain sit palautetta ja korjattavaa. Ensin tehtiin tunnilla voltit kaikkiin kulmiin, joissa sitten asetettiin hevosta ulospäin. Sen jälkeen aluksi asetettiin pitkällä sivulla ulos, jonka jälkeen puolessa välin vaihdettiin sisällepäin asetus ja siirryttiin avotaivutukseen. Tätä tehtiin kumpaankin suuntaan ja myös laukassa. Oikeaan kierrokseen onnistui SUPER hyvin, ravissa ja myös laukassakin. Mutta vasen kierros olikin sitten tosi vaikee. Palautetta sain opelta, että pitää muistaa keskiravissa myödätä ohjista, jotta heppa ei ala tikittämään. Sekä sitten, että siirtymisissä pitää käyttää enemmän istuntaa, ja pysäytyksissä pitää muistaa laskea neljään. Rata meni ihan ok, välissä tuli tahtirikkoja sekä siirtymiset eikä pysähdykset olleet kovin hyviä. Mutta niitä treenataan!

Koulukisoista vielä sen verran, että Jymyhän on siis ex-ravuri (tosin ollut pitkään ratsuna) niin sillä ei ole oikein liikettä kouluun. Joten kisataan sitä enemmän huvinvuoksi ja sen takia että saisi kirjallista palautetta. Sekä Jymyn laukka on ajoittain nelitahtinen, joten siitä ei voi saada kovin hyviä pisteitä. Ravi puolestaan on sen parhaita puolia, jos muistan ja maltan itse kunnolla ratsastaa. En odota koulukisoilta mitään suurta menestystä, enkä mitään sijoitusta. Vaan haluan nähdä minkälaiset pisteet tänä vuonna saadaan. Viime vuonna saatiin samaanaikaan olleista koulukisoista HeB:stä 49,100%, joten on kiva nähdä ollaanko päästy eteenpäin.

Huomenna sitten taas hyppelemään. Mennään vähän uusinta rata tyyppistä juttua :) Eli hauskaa tulee olemaan! P.S oli muuten taas hyvät jutut tallilla, hauskaa jos ei muuta .. :''D lopuksi kappale, joka on soinu päässä KOKO PÄIVÄN! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti