Sivut

maanantai 6. tammikuuta 2014

Vertin kanssa Winter Cup estekisoissa!

verryttely hyppyjä
Tänään oltiinkin Vertin kanssa pomppimassa pitkästä aikaa seuran järkkäämissä Winter Cup harjoitusestekisoissa. Kauhistelin jo valmiiksi, että mitäköhän tästä tulee kun en ihan hirveästi ole Vertillä viime aikoina mennyt. Kuitenkin lähdin hakemaan molemmilta radoilta läpi pääsyä. Se oli meidän tavoite tälle päivälle. Kuvista kiitos Sannalle, joka kuvasi miun kameralla. Ei parasta laatua, mutta parempi kuin ei mitään. Videot laitan ehkä huomenna tänne, kunhan ne vain latautuvat youtubeen.
Oltiin paikalla ajoissa, mutta silti en käynyt kävelemässä rataa vaan opettelin sen 70cm rataa suorittavilta ratsukoilta, rata oli siis sama jokaisessa luokassa. Rata vaikutti muuten ihan mukavalta, paitsi muutaman kohdan ajattelin olevan meille vaikeaa. Ajattelin, että kolmos esteelle tuleminen olisi vaikeaa koska siinä ei ihan selkeää reittiä ollut vaan sellainen jännä kaarevaura ja sitten kutosesteelle oli meille vaikea tie. Vasemmasta laukassa jyrkästi kulmasta ulos esteelle. Ajattelin tämän olevan meidän kompastus kivi. Mutta kappas! Kummatkin menivät kuin vettä vaan, vaikka kolmoselle en kunnon tietä löytänytkään mutta yli päästiin ja helposti. Huonona puolena ehdottomasti pidin sitä, että verryttelyssä ei päässyt käyttämään ollenkaan pitkiä sivuja, koska esteet olivat kiinni seinässä. Periaatteessa toki helpompi, koska sieltä ei voinut radalla päästä ohi. Mutta verryttelyssä se hankaloitti todella (!!) paljon, koska ei päässyt ollenkaan ratsastamaan sujuvasti paria kertaa peräkkäin verryttelyesteelle vaan joutui heti esteen jälkeen ottamaan kiinni ja tekemään ihme kiemurareittejä, jotta pääsi esteelle. Herkkä hevonen (kuten Vertti, ja moni muu mitä näin) niin vaihtelivat vaan kiemuroitten takia laukkoja, ja Vertti kun ei osaa vielä kunnollisia vaihtoja vaan jää usein ristille niin rytmi ja tahti katosi jatkuvasti. Jolloin verryttelyn saaminen sujuvaksi ja rataa ajatellen hyväksi oli todella vaikeaa. Kuitenkin toisaalta on hyvä tottua erilaisiin verryttely tilanteisiin, koska kaikkialle se ei ole helppoa. Joten siinä mielessä hyvää ja tehokasta harjoitusta tuli siihenkin.
luultu ongelma este nro 3

80cm verkassa Vertti teki pari ensimmäistä hyppyä tosi voimakkaasti. Olin ihan yllättynyt minkälaisella voimalla se lähtikin hyppäämään, oli ilmeisesti vähän innoissaan kun pääsi hyppämään. Rata itsessään sujui hyvin. Sain ratsastettua melko hyvät tiet kaikille esteille. Muuten rata meni puhtaasti, mutta sarjalta mentiin oikealta ohi, joka oli yllättävää enkä ollut varautunut siihen ollenkaan. Ilmeisesti oma paino tippui ulos, ja koska Vertti on sille herkkä niin se tietysti meni sinne. Yritin kuitenkin olla päästämättä sitä ohi, mutta yritys ei onnistunut. Toisella kerralla kuitenkin yli mentiin ilman mitään epäröintejä. Kaikki puomitkin pysyivät hyvin ylhäällä. Harmittaa etten osannut olla tarpeeksi oikealla pohkeella kiinni, ettei tuota ohimenoa olisi tullut. Mutta kuitenkin kokonaisuudessaan rata oli hyvä!

90cm verkka oli ihan katastrofi. En nähnyt mitään paikkoja, ja Vertti tuli kokoajan tosi juureen. Kerran se ottikin siinä okserilta puomin alas, sen jälkeen tosin nosti paremmin jalkojaan. Lisäksi verkassa se touhotti jotain ihan omiaan, nosteli kokoajan laukkaa jne.
Radalle mentäessä ajattelin vain, että jos selvitään hengissä niin hyvä tulee. Ilmeisesti rupesin sitten jollain tavalla keskittymään ratsastukseen ja ensimmäinen puhdas 90cm ratahan sieltä tuli! WOW! Olin niiiin ylpeä Vertistä, se tuntui radalla taas lisäksi ihan erilaiselta mitä verkassa. Se malttoi jopa välillä kuunnella, vaikka huonojakin paikkoja tuli niin silti se nosti jalat ylös. Aikaisemmin Vertti tiputti todella helposti esteen jos se tuli vähänkään huonoon paikkaan.
este nro 4
estenro 6, tämän lähestymisen luulin olevan meille vaikea!
 Katotaan jos seuraavalla kerralla käytäs hyppäämässä sitten pelkkä 90cm, ja sitä seuraavalla sitten mahdollisesti jo 90cm ja 100cm :) Katsellaan. Kokonaisuudessaan siis mukava kisapäivä! Näitä lisää! :) Vertti on <3

2 kommenttia:

  1. Miks et menny Barolla niihi? Luulin et kisaat sillä???? Ja oon seurannu sun blogii tosi vähän aikaa nii tuota kenen tuo Vertti on? Ja onko Baro sun? Ja entäs Jymy? (tänää siis köysin tän sun blogin) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jymy on miun ainoa oma hevonen, Baro ja Vertti eivät siis ole minun omistuksessani vaan ratsastan/kilpailen vain niillä. Jymyllä siis kilpailen pääsääntöisesti enää kouluratsastuksessa, mutta Vertillä ja Barolla tällä hetkellä molemmilla kilpailen esteillä. :) En yleensä käy näissä harjoitusestekisoissa kummallakaan, mutta nyt menin niihin Vertillä omistajan pyynnöstä.

      Poista