Sivut

torstai 16. tammikuuta 2014

Talvisia kuvia!

Heissan taas! Vihdoinkin taas pääsen postailemaan teille. Viime viikolla sain sovittua Marian kanssa päivän jolloin hän tuli kuvaamaan tallille minua ja Jymyä. Kuvaus sää oli kerrankin todella hyvä! Aurinko paistoi ja vähän oli pakkasta, ratsastuskuvissa tosin vähän satoi jo lunta.


Yritettiin kovasti ottaa ulkona poseerauskuvia, joista yllättävän moni onnistui koska kuvaus tilanteessa oli aika epätoivoista kun poni ei ollut innokas poseeraamaan kameralle. Lisäksi sen sisäinen adhd oli päässyt irti ja se ei millään meinannut sekuntiakaan pysyä paikallaan.

Tietenkin poni tiesi, että miulla on nameja taskussa joten yritti jalkaa nostamalla kerjätä niitä. Kiva, että se osaa tempun hyvin mutta pitää olla tarkkana ettei se saa koskaan tehdä sitä ilman pyyntöä. Koska sain mukavasti kahdesti etujalasta omaan jalkaani..




Ratsastaessa Jymy oli kivantuntuinen muuten, mutta energiaa oli taas aivan liikaa. Joka ilmeni syöksy yrityksinä ja aluksi ihme loikkina. Outo heppa! Mutta Jymy oli kuitenkin kokoajan tosi yhteistyöhaluisenoloinen. Ulkokenttä oli myös aivan super kivassa kunnossa, joten menin mielummin siellä kuin maneesissa vaikka kylmä olikin.



Loppuun yksi surullinen uutinen = Tietokoneeni hajosi viime viikolla ja yritettiin käyttää sitä huollossa, mutta toivo oli jo menetetty. Läppäri oli joka paikasta niin rikki ettei ollut mitään toivoa saada sitä enää korjattua, olihan tuo jo melkein kuusi vuotta vanhakin. Harmittaa vaan, etten vielä tiedä saiko siitä kuvia ja videoita pelastettua. Yrittävät kuulma saada osan, muttei ole varmaa.. :/

Huomenna tulossa lisää kuvia!
 

2 kommenttia:

  1. Kääk aivan ihania kuvia! Sulla on upee ryhti noissa ratsastuskuvissa, te vaan paranette paranemistanne ratsukkona :D, hienoa.

    Jos kuljet tarhoille joskus kameran kanssa niin otahan minunkin ponnystä kuvia, ois ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo pitää ottaa :) voin kyllä joku kerta teitäkin kuvailla jos aika käy yhteen!

      Poista