Sivut

maanantai 20. tammikuuta 2014

Last weekend

 Kului vaihteeksi erilaisissa tunnelmissa. Jymy jäi tallin hyvään hoitoon ja kaverini ratsastamaksi.

 Kuten muutamasta kuvasta huomaa, kirkossa tuli vähän aikaa istuttua. Ei suinkaan ihan huvinvuoksi vaan olin serkun häissä! Häät olivat Helsingissä, joten jo perjantaina matkustin kummini luokse Keravalle. Häät oli Helsingin tuomiokirkossa. Kirkkoon saavuttiin junalla sekä ratikalla, ja ai että oli mukavaa mekko ja takki päällä hiippailla. Onneksi ei sentään satanut, mutta vähän kylmä oli!


A <3 K

Kirkosta jatkettiin osa matkaa ratikalla ja osa autolla kohti hääpaikkaa, joka oli todella kauniisti koristeltu!




Syötyä tuli taas ainakin ihan tarpeeksi. Harmi ettei itsestäni tullut mitään asukuvaa otettua :/ No ehkä löydän/saan joltain vielä sellaisen koska häissä oli aika monta muutakin kameran kanssa heilumassa.
Mukavaa oli lisäksi nähdä kaikkia sukulaisia, joiden näkemisestä onkin vierähtänyt jo tovi.. Juttukin luisti koko illan, vaikka olenkin serkuksista nuorin ja ikäeroa on vähintään se 10 vuotta. Mutta eihän sillä iällä niin väliä oo :)

Tänään oli kuitenkin ihan mukavaa palata arkeen, tai no aamu oli aikamoista tuskaa mutta tallille oli kiva mennä kun siellä odotti hörisevä ja super ylienerginen/ylitouhukas poni. Kolme päivää ilman ponia oli LIIKAA! Vaikkakin toisaalta ihan ansaittua heppa vapaata ja rentouttavaa kun ei ollut tiukkaa aikataulua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti