Sivut

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

keskiviikon kavalettitreenit

Joo eli tänään olin Vertillä estetunnilla.

Alkuun tehtiin perus alkuverkka eli lämmiteltiin hevoset kaikissa askellajeissa, jonka jälkeen mentiin päätyympyrällä ravipuomeja. Oikeessa kierroksessa onnistu tositosi hyvin alusta asti, mutta vasemmassa kierroksessa sain ratsastaa reilummin sisäpohkeella jotta sain Vertin taipumaan sisällepäin (V:n vaikeampi suunta). Sitten kaikki nostettiin kavaleteiksi (oli vain 4 kavalettia ympyrällä). Tässä kaikkiin väleihin piti saada neljä laukkaa. Meille Vertin kanssa ne oli lyhyet neljä laukkaa ja piti koota aika paljon. Oikeaan kierrokseen onnistui hyvin, kun vaan sain koottua sitä tarpeeksi. Mutta vasemmassa kierroksessa jos ite valuin yhtään ulos niin Verttikin valui seinille. Joten piti olla tosi tarkka kääntymisapujen kanssa. Mutta myös vasempaan onnistu ihan hyvin.

Loppuun tultiin pitkällä sivulla oleva kavaletti ja siitä neljä laukkaa okserille. Toisen pitkän sivun väli oli vähän lyhyempi, joten siihen joutui todella ottamaan kiinni hevosta. Kun taas toisessa sai tulla aika normaalia laukkaa. Välillä meinas olla jarrut hukassa esteiden jälkeen, mutta kavaletin ja okserin välissä sain pidettyä V:n melkein kokoajan suht lyhyenä. Kokonaisuudessaan tunti meni hyvin:)

Viikonlopun Hannulan valkkoja odotellessa!!

2 kommenttia:

  1. Pystyyks jymyllä enää koskaan hyppäämään ? Ja millon jymy menee taas tunneille ? Onks sen lapa parantunut miten hyvin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jymyllä ei enää hypätä ollenkaan ja se ei välttämättä tule enää ollenkaan tunneille. Vierailee ehkä satunaisesti tunneilla. Lapa on parantunut jo kokonaan, mutta sillä on vähän muuta.

      Poista