Sivut

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

JEE, we did it!

Selvisimme koulukisoista seitsemän kuukauden tauon jälkeen! :) No niin aloitan kuitenkin aamusta..

Aamulla ratsastin Jymyä kotona n. 20minuuttia. Se tuntui alusta asti tositosi hyvälle ja rennolle. Annoin sen kulkea hieman pidemmässä muodossa. Sitten kun oltiin pakkailtu ja puunailtu Sinin kanssa ponit valmiiksi niin lähdettiin matkaan. Jymy meni ensimmäisellä yrityksellä koppiin (JES, viime aikoina se on menny tokalla) ja niin myös Verttikin.

Paikalla oltiin ajoissa, joten vietiin hepat + kamat päiväkarsinoiden luokse, maksettiin karsinat ja seurailtiin vähän mitä tapahtui. Ajoissa menin jo hevosen selkään kävelemään pihalle ja siitä nopeasti pääsinkin verkkaamaan. Jymy tuntui normaalia laiskemmalta, saattoi johtua myös jännittyneestä kuskista :D . Se olisi saanut liikkua hieman paremmin eteenpäin. Mutta muuten se toimi melkein moitteettomasti.

Radalla se tuntui myös hieman ei ehkä jännittyneeltä, mutta tahmeahkolta. Tai sitten aiheutin sen vain itse. Mutta silti Jymy liikkui ihan hyvin ja oli aika hyvin kuulolla. Radalla ei tapahtunut mitään suuria virheitä. Ainut että ratsastin itse osittain vähän huolimattomat tiet kun katsoin väärää kirjainta (oli kaksi R kirjainta peräkkäin, enkä tajunnut katsoa sitä oikeaa kirjainta...). Ainoita harmituksia itelleni radasta jäi ehkä siirtyminen ravista käyntiin kun se tuli liian myöhään ja sitten kun sekoilin vikassa laukassa kirjainten kanssa niin laukasta raviin siirtyminen tuli hieman myöhässä. Ja no ei Jymy todellakaan kulkenut kokoaikaa missään peräänannossa, mutta kulki ohjastuntumalla ja se riitti. Vaikka itse en ollut ihan varma radan läpi menemisestä.

Papereita hakiessani huomasin iloiseksi yllätyksekseni, että sain jopa 56,111% !! Eihän se oikeasti ole mikään huippu prosentti määrä, mutta meille se oli näin pitkän kisatauon jälkeen loistava suoritus. En todellakaan odottanut tämmöisiä pisteitä. Numerot oli tosi tasaisia kummaltakin tuomarilta ja niitä löytyi 5-6 väliltä. Ja myöskin ekaa kertaa ei sanottu laukoista että laukan pitäisi pyöriä paremmin tai että se olisi nelitahtista! Joten selvästi edistystä on vähän tapahtunut. Lisäksi laukkalävistäjä onnistui tosi hyvin, vaikka ei ihan loppuun asti tullutkaan mutta vaihtoa tai kaasutusta ei tullut. Kuvaajia ei tainnu paikalla ollenkaan olla, mutta saatte pienen koosteen radan parhaimmista paloista :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti