Sivut

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

estehyppelöitä

Eilen en kerennyt Jymyä ratsastaa, joten se sai vapaan. Ja tosiaan olin Vertillä estetunnilla. Joka sujui loistavasti.

Alkuun mentiin sellaista tehtävää, että päädyssä ravipuomit ja siitä pitkällä sivulla avotaivutusta -> toiseen päähään laukassa voltti ja toisella pitkällä sivulla laukka eteen ja ennen puomeja raviin. Tässä sai hyvin kontrollia ainakin Verttiin, joka olikin taas hirmu innoissaan. Tätä tehtävää tehtiin jokusen aikaa kumpaankin suuntaan ja sitten tultiin kolmea kavalettia, johon ekaan väliin piti saada 4 laukkaa ja toiseen väliin 3. Niiden piti olla eteenpäin ratsastettavat välit, mutta jälleen Vertin kanssa totesin että kun annan vaan sujua niin se riittää. Kerran kun ratsastin sitä eteenpäin niin tulin välit 3 ja 2 :D Hups.. Opettajakin hieman ihmetteli miten ihmeessä saan ratsastettua tuon välin kahdella laukalla, mutta V:n kanssa ei tee tiukkaa. Tultiin myös pari kertaa siten, että otin ekaan väliin kiinni 5 laukkaa.

Lopuksi siirryttiin vielä jumppasarjalle. Jossa oli kolme innaria - yksi laukka ristikko -yksi laukka okseri. Rakastan jumppasarjoja, koska niissä ei tarvii kun vaan ite olla vähän mukana ja heppa tekee suurimman osan työstä (ja pitää ohjilla tuntumaa / pidättää jos on reipas heppa). Esteitä pikku hiljaa nostettiin, eikä oikeastaan missään vaiheessa ollut mitään ongelmia. Lopuksi hypättiin sitten n. 115-120cm okseri ! Tuntuipas helpolle, vaikka aluksi mietin että noinkohan mennään yli. En kyllä ymmärrä miksi ajattelin edes niin, koska ei Vertti yleensäkkään kiellä tommosilla linjoilla. Tuntui, että ois vielä voinut nostaa enemmän mutta kun ei olla pitkään aikaan hypätty isompia esteitä niin ei ollu mitään järkeä. Viimeks Vertillä on tämmösiä esteitä hypätty elokuussa Hannulan valkassa.

Super tyytyväisenä oli kiva lopettaa siihen! :) Tänään käyn ratsastamassa Vertin & Jymyn. Molemmat saa melko kevyen treenin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti