Sivut

maanantai 19. elokuuta 2013

Mitä tapahtui kesällä 2013?

 Kesälomasta vietin suurimman osan ajasta tallilla. Olin leiriohjaajana kuuden leirin ajan. Leirien pito oli mukavaa osakseen, kaikki ei aina mennyt ihan putkeen mutta silti oli tosi hauskaa jokaisella leirillä :) Tässä lyhyt kooste tekstinä ja kuvina miten meidän kesä kului.

Kesäkuu:

Jymy palaili kesän alussa saikulta, ja loppu kuusta päästiin jo kunnolla treenaamaan.Pyrin tekemään sen kanssa mahdollisimman monipuolisesti treeniä: koulua, maastoilua ja juoksutustakin satunaisesti.


Baron kanssa hyppäsin joka viikko ja treenattiin ahkerasti. Käytiin yksissä kisoissa Joensuun rats.opistolla, jossa mentiin 90cm ja 100cm. Joissa voitettiin 90 ja ekassa metrissä vain yksi oma moka eli tippui puomi. Kisojen jälkeen viikonloppuna Baro lähti lomailemaan omistajiensa luokse.

Vertin kanssa hypättiin muutamia kertoja ja Vertti oli miulla "hoidossa" vajaan parin viikon ajan. Jonka aikana maastoiltiin, mentiin koulua ja pompittiin. Vertin kanssa päästiin tosi hyvään hyppytatsiin! Ja muutenkin yhteistyö sujui hyvin.
Kesäkuun aikana meni neljä leiriä! Joten ne ajat olin tallilla ja viikonloput vapaalla! Kesäkuun aikana ratsastelin enemmän ja vähemmän muillakin hevosilla.

Heinäkuu:

Sen aikana oli kaksi leiriä, tallinpesu ja loput ajasti olin "lomalla". Kävin silti kuitenkin päivittäin tallilla ratsastamassa ja tein muutaman iltatallinkin. Loppu kuusta tuntsarit pääsi ansaitulle lomalle!

Olin kahtena viikonloppuna myös hevosenhoitajan tehtävissä kisoissa muille meidän tallilaisille. Kivaa oli ja opin taas siellä uutta :)

Heinäkuussa ratsastin Jymyä ihan normaalisti ja se alkoi taas toimia tosi hyvin. Se kulki hyvin avuilla sileällä. Käytiin myös yksissä alueestekisoissa hyppäämässä 80cm, joka voitettiin!  Kuun lopussa Jymy sai kuitenkin jonkinlaisen allergisen reaktion, jonka seurauksena jouduin kutsumaan päivystävän eläinlääkärin. Se meni kuitenkin ohi ja treenattiin loppukuu melko kevyesti maastoillen ilman satulaa ja hölkytellen.


Vertillä menin vain muutamia kertoja heinäkuun aikana ja nekin kerrat meni tosi hyvin. Vertille tuli kengityksestä jalkaan ongelmaa ja se oli pitkään vain kevyellä liikutuksella.

Baro tuli tuntiheppojen laitumelle kuun vaihteessa (heinä-elo) ja kävin ottamassa sen laitumella vastaan. Oli mukavaa nähdä kun se tuli takaisin! Muutamia kertoja kävin myös katsomassa heppoja laitumella.

Elokuu:

Käytiin Jymyn ja Vertin kanssa klinikalla. Vertti sai puhtaat paperit ja normaalin liikutusluvan. Jymy sai lääkekuurin ja sitä kautta melkein pari kuukautta "kisakieltoa" = doping aika. Treeniohjeiksi lääkekuurin ajaksi saatiin paljon maastoilua ja muutaman minuutin kertoisia sykkeennostatuksia. Alku kuukausi ollaan siis maastoiltu kovin ahkerasti, pääosin ilman satulaa. Ollaan harjoiteltu Jymyn kanssa myös erilaisia temppuja.
 Kävin myös kampaajalla.
 Ja ollaan aloitettu Vertin kanssa esteiden pomppiminen taas. :)
 Tälläistä kuului meidän kesään. :) 
Miten teidän kesä meni?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti