Sivut

torstai 8. elokuuta 2013

klinikalla käynti

Tiistaina Vertti ja Jymy pääsivät liikenteeseen. Suuntana oli siis Joensuun klinikka.


Jymyn potilaskertomus (eli eläinlääkärin kirjoittama lausunto):

"Hevonen hengittää costoabdominaalisesti, mikä on hevoselle normaali hengityystyyppi ts hengitykseen käytetään kulkivälilihasten lisäksi vatsalihaksia. Hevosella ei ole kuitenkaan puhkuriin viittaavaa vatsalihaslinjaa. 
Hengitysteiden ausk: Hengitysäänet korostuneet, etenkin uloshengitys. Ei rohinoita eikä vinkunaa. Negatiivinen yskän provokaatio. 
Hengitystiettähystys: nielu, siisti, arytenoideat punoittaa ja turvoksissa, trakeassa ei limaa, mutta limakalvon verisuonisto näkyy normaalia tieheämpänä. 
Virtsarakon uä ( ultraääni): normaalinnäköistä virtsaa rakossa."

Eli siis mistään ei löytynyt mitään tulehdusta tai mitään "sairautta"/tautia. Oireet ja mitä hevosesta näkyi viittaavat kaikki allergiseen reaktioon. Sen syytä ei tiedetä, eikä sitä voi oikein testatakaan. Jymyn elämä tai ruokinta ei ole muuttunut pitkään aikaan mitenkään, joten on todennäköisesti ulkopuolisesta syystä johtuva esim. pujon siitepöly + kuivuus (=pölisee enemmän) tai jonkun ötökän purema, jolle se olisi allerginen.

Toinen yritti olla kovin aktiivinen rauhoituksenkin aikana. Jouduttiin rauhoittamaan Jymy jo Vertin tutkimuksen ajaksi kun toinen ei millään olisi malttanut olla paikallaan ja hiljaa.
Hoito-ohjeeksi saatiin monen viikon lääkekuuri kotiin. Sekä saatiin ohjeeksi liikuttaa hevosta lääkekuurin ainakana lyhyillä lenkeillä (noin 5-6km tai 30min), joissa pitää ottaa sykettä nostavia pätkiä esim. kovia laukkapätkiä 1-2minuutin kestoisia. Tätä siksi että lima lähtisi liikkeelle.

Jotain positiivista oli myös se, että kun eläinlääkäri kysyi Jymyn ikää niin se ei ollut uskoa vaan totesi että heppa on erittäin hyvä kuntoisen näköinen ja oloinen ikäisekseen :) Ell epäili myös ettei tämän hevosen kanssa tulisi tylsiä päiviä (niin totta!), kun oli niin super aktiivinen koko klinikkaajan. Jotain aihetta hymyillä ! Lisäksi eläinlääkäri totesi hevoseni olevan outo.. Onpahan sekin todettu virallisesti klinikalla :D

Totesin jälleen, että rahalla saa ja hevosella pääsee .. ainakin rahoistaan. Nimittäin nuo Jymyn lääkkeet (joita hain ympäri Joensuuta) niin maksoi sellaiset 132euroa. Lisäksi tuli lasku siitä kun päivystävä eläinlääkäri kävi ja siihen menee 242euroa. Tästä klinikkareissusta tuli laskua lääkkeiden lisäksi 108euroa.. Kallista tämä heppaharrastus, mutta niinä hyvinä päivinä ja hetkinä muistaa miten kaikki tämä on sen arvoista. Eihän niitä hetkiä oppimisesta ja muistoja kaikesta yhdessä tekemisestä ja kokemisesta voi millään tavalla mitata rahassa. Ei niitä rahalla saa. Mutta vaikka potuttaa, että kaikki rahat meni tähän niin kyllä ne meni ainakin hyvään tarkoitukseen = hevosen hyvinvointiin. Joka on kuitenkin itselleni kaikkein tärkein asia. :)

JA Vertiltä tutkittiin myös se jalka, joka oli kengityksen jälkeen kipeänä niin siitä ei löytynyt mitään ja saa palailla normaaliin liikutukseen. :) Jee! Lue ja katso myös tästä edellinen tämän päivän postaus.

4 kommenttia:

  1. Hyviä uutisia siis kuitenkin, onneksi. Ja kyllä, tuttua on tuo, heti kun tulee hevosen kanssa jotain niin on 250eurosta eteenpäin pystyssä, päivystävä eläinlääkäri ku pyörähtää ees pierasemassa ni lähtee 200euroa *bling* Hih, mutta isosta eläimestä huolta pitäminen on kallista. Onneksi on ihmisiä jotka niistä pitävät huolta, kyllä ne sen palkitsee, kuten Jymykin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä siis päivystävä kuunteli keuhkot, laitto kortisonia ja otti verikokeet. Plus sain ite oottaa sitä seitsemän(!) tuntia .. Mutta mitäpä näiden eteen ei tekisi :)

      Poista
  2. hyvä tä kummatkin hepat on kunnoss<:)

    VastaaPoista