Sivut

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Treenailua

Ja jotta ei tulisi ihan kuvaton postaus, niin tässä
kuva Jymystä joka on otettu ennen joulua 2011. :)
C: ElinaS.
Eilen menin tallille jo joskus ennen 15. Söin siinä sit ennen kuin rupesin tekemään mitään. Menin siis suoraan koulusta tallille. Nimesin kaikki meidän tavarat ja vaihdoin normikäyttöön toisen fleeceloimen. Kävin myös ostamassa Joensuun Ravista & Ratsastuksesta valjassaippuan ja siihen vielä hoitoaineen, sekä pussillisen heppanameja tietenkin ystävänpäivän kunniaksi! :)

Harjailin ja laitoin Jymyn rauhassa tunnille, laitoin sille pintelitkin jalkaan (yleensä käytetään suojia, mutta oon innostunu laittamaan pinteleitä). Mentiin tunnilla siirtymisiä ja tehtiin pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa. Jymyllä oli ollut kaksi päivää vapaata niin sillä oli aika paljon energiaa, mutta onneksi malttoi kuitenkin kuunnella. Pohkeenväistöt meni käynnissä tosi hyvin, mutta ravissa on vielä parantamisen varaa. Jymy helposti yrittää lähteä alta juoksemaan kun menee ravissa, mutta onnistui kuitenkin ravissakin. Siirtymisiä mentiin lähinnä ravi-laukka-ravi, mutta myös tein nostoja käynnistä jotka ovat Jymyn kanssa jotenkin paljon helpompia. Mutta nostaa kyllä ravistakin helposti. Laukasta takaisin siirtymiset on välillä vähän hukassa, mutta onneksi nekin alkavat pikku hiljaa parantua.

Tunnin jälkeen putsasin suitset ja koulusatulan uusilla aineilla, ja ne toimivatkin oikein hyvin.

Tänään menin kanssa ajoissa jo tallille, kun meidän estetunti siirrettiin jo 16.30 alkavaksi. Esteet oli laitettu jo, mutta laittelin sitten Jymyn valmiiks ja itteni. Vaihdoin Jymylle toisen estehuovankin käyttöön, jota ei ollakkaan vielä kertaakaan käytetty. Tosin ostin sen käytettynä kaverilta.

Tunnilla mentiin kääntymisharjoituksia. Aluksi mentiin yhtä kavalettia pääty-ympyrällä, jonka jälkeen siirryttiin menemään n.10metrin halkaisijalla oleville kavaleteille. Eli piti kääntää tosi hyvin ulkoavuilla, että kääntyy ja piti mennä koottua laukkaa. Joka meille onkin välillä ongelma. Mutta Jymy meni tosi hyvin, kääntyi yllättävän hyvin, kun itse muistin olla vetämättä sisäohjasta. Vasen kierros on selvästi paljon helpompi kuin oikea joten pitää harjoitella oikeata kierrosta enemmän. Sen jälkeen siirryttiin pysty-pysty linjalle johon aluksi otettiin 6 askelta ja myöhemmin 5. Sen jälkeen mentiin kavaletti-okseri linjalle johon puolestaan aluksi 7 ja myöhemmin 6. Tehtiin myös niin, että tehtiin keskelle linjaa voltti. Koko tunti meni aika hyvin, Jymy tuli yllättävän hyvin kiinni koko tunnin aikana. Mutta meni sitten eteenkinpäin kun pyysi. Olin todella tyytyväinen poniin ja ehkä vähän itseenikin! :D

Huomenna sitten käyn kevyesti  ratsastelemassa Jymyn, kun perjantaina ja lauantaina on Riikka Lehtosen valmennus! JEE! Riikka taisi viimeksi käydä jotain pari kuukautta sitten? Olen käynyt Riikan valmennuksissa reilun vuoden ajan. Riikka onkin tosi hyvä valmentaja! Voin suositella muillekkin. + Meen huomenna vihdoinkin kampaajalle leikkaamaan ja värjäämään hiukset. Oon viimeks nimittäin tainnu käydä viime vuonna kesällä? Toki oon kotona värjännyt, mutta latvat todellakin tarvitsee leikkausta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti