Sivut

lauantai 26. toukokuuta 2012

Pe + kisat












Perjantaina menin ajoissa tallille ja pesin saappaat ja niiden kuivuttua tuunailin niitä vähän tosin tänään lähti toiselta puolelta osa jo irti. Sitten kävin Jymyllä maastossa taas ilman satulaa. Jymy joka ei koskaan säiky niin pelkäs olevinaan jokaista puskaa, eikä alkuun meinannut uskaltaa ravata, vaikka lopuksi ei sitten olisi halunnut kävellä taas ollenkaan. Sitten lähdin illaksi hevosen hoitajaksi kisoihin Korholaan. Josta olinkin sitten kotona vasta 22.00.. Ja lauantaina aamutalliin kuudeksi <3

Tänään oltiin sitten näissä "kauan" odotetuissa harjoituskisoissa, jotka eivät kuitenkaan meidän osalta menneet kovinkaan päätä huimaavasti. 60cm luokassa miulla ei ollut minkään näköisiä jarruja hevosella vaan se vei minnuu ihan 6-0 ympäri kenttää, joten en saanut sitä käännettyä esteille (vertillä on joskus tapana jyräillä) ja meidät hylättiin viitos esteellä. Tästä sitten "hyvillä" mielin mentiin seuraavan luokan eli 70cm verkkaan, jossa sitten päätin väsyttää hepan että se jaksaisi edes vähän kuunnella. Otin melko paljon hyppyjä ja laukkasin paljon, mutta pidin Vertin kokoajan hallitussa laukassa koska jos se edes kerran pääsee viemään niin se ei todellakaan tule kiinni.
     Sitten alku radalla Vertti kovasti yritti vieläkin lähteä kaasuttamaan, mutta sain sen kuitenkin melko hyvin ratsastettua kiinni ja päästiin puhtaasti perusradan viimeiselle esteelle KUNNES minä jäin kaarteessa liikaa sisäohjaan roikkumaan ja heppa päätti käyttää tilaisuuden hyväksi ja meni ohi. Toisella yrityksellä mentiin kuitenkin sujuvasti yli. Tällä radalla heppa toimi hyvin, mutta kuski mokasi jonka seurauksena menetettiin palkintosija..
   Kuitenkin olin tyytyväinen, että sain pidettyä hevosen kuulolla toisessa luokassa ja päästiin kaikista esteistä yli (tosin ei vertti edes kyttää esteitä). Ekat meidän yhteiset kisat, joten ei kovin paljoa voinut edes odottaa kun ei tiennyt miten se käyttäytyy ja toimii. Tottakai olisi ollut kiva olla palkintojen jaossa jne, mutta aina ei voi onnistua eikä tarvitsekkaan. Uskon kuitenkin, että tästä tulee vielä huippu esteheppa ja ehkä tuleva rusettihai kun saadaan tasaisuutta ja rutiinia hyppäämiseen, ja tietenkin sileällä työskentelyyn!




Huomenna aamutalliin ja sitten käyn Jymyllä maastossa, ja ehkä ratsastan Vertin kevyesti. Loppuun pari videolta otettua kuvaa 70cm radalta. Saan alkuviikosta kisoissa olleelta kuvaajalta kuvia niin lisään niitä sitten tänne :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti