Sivut

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

maastoilua, tuuppailua ja hyppelyä

Tästä on miun päivät viime aikoina koostuneet. Jymyn kanssa pääasiassa maastoillaan vaan, koska en todellakaan jaksa kiertää maneesia/ kenttää käynnissä ympäri ja välillä ravailla pitkiä sivuja. Maastossa aika kuluu paljon nopeammin ja mukavammin, Jymylle on myös kertynyt jonkin näköistä pöllöily energiaa kun olevinaan säikkyy maastossa puskia ja muutenkin päättää maastossa soveltaa asioita (mm. yrittää kääntyä kotiinpäin, yrittää nostaa laukkaa, päättää välillä poistua tieltä/polulta keskelle metsää).

Eilen menin koulutunnillla Pinskulla (t. Pikku-Pinja), tehtiin vähän pohkeenväistöä ja lopuksi samaa tehtävää kun viime viikolla eli vähän keskilaukkaa jne. Alkuun se vähän nyppi ohjia, mutta kun sain pohkeen tarpeeksi hyvin ympärille niin se tajusi lopettaa. Pinsku oli ihan kiva, meni vaan hetki aikaa että löysin oikeat "vaihteet". Sillä on varsinkin tosi kivat askeleet!


erittäin epäedustava kuva pinskusta :D
Tänään menin Vertillä estetunnille, jossa meillä oli loivalla kiemurauralla viisi kavalettia yhden laukan väleillä joissa oli vielä puomit välissä jottei hevoset pääsisi pitkäksi vaan joutuisivat pyöristämään hyppyä. Vertille tosi hyvä harjoitus!

Aluksi piti tulla ravissa mutta ei heti ihan onnistunut kun Vertti oli vähän innoissaan, joten tein sitten väliin välillä ympyröitä. Toistojen jälkeen sain sen kuitenkin tulemaan muutamaan otteeseen ihan rauhassa. Sitten laukassa kaikki vähän leviskin.. Vertin mielestä olis ollu kiva vaan mennä täysiä kaikista läpi, joten jouduin tulemaan uudestaan ja uudestaan, jotta sain sen ymmärtämään idean. Vertillä tosiaan ei ole kovin paljoa hypätty varsinkaan mitään vähänkään teknisempiä tehtäviä.

Lopuksi tultiin molemmista suunnista linjaa, jossa oli okseri-ristikko-okseri. Aluksi tultiin että oli okseri 2 laukkaa -> ristikko 1 laukka -> okseri. Ekana tätä pienenä ja sitten vaihdettiin suuntaa ja tultiin vähän isompana muutaman kerran. Vertin kanssa ongelmia oli se että sain pidettyä sen koko linjan ajan kasassa etten päästänyt sitä pitkäksi, koska se helposti ekan esteen jälkeen lähtee omaa vauhtiaan. Lopuksi linjan viimeinen oli JOPA reilu 100cm . Meinasin, että jätän sen siihen kun este oli n. 90cm, mutta sitten ajattelin että jos valmentaja ajattelee että selvitään ja hepalla ei oo ollu minkäänlaisia suurempia ongelmia linjalla nii miks ei vois mennä sitä vähän isompaa? Ja tästä isommastakin selvittiin ilman ongelmia, kerran Vertti tiputti sen koska en saanut tarpeeksi kiinni ristikolta mutta tultiin vielä uudestaan jolloin meni puhtaasti yli.

Tää oli samalla Vertin ennätys, eli sillä ei oo aikaisemmin hypätty tämän kokosia esteitä. Ja vielä ois menny isompaa, mutta tähän oli hyvä jättää kun jäi molemmille hyvä fiilis! :) Tuovilla on kamerassa muutama hyvä kuva jotka lisään sitten kun saan ne!

3 kommenttia:

  1. Heips :) Tuo Pikku-Pinja oli yhes vaihees mulla koekäytössä.. Missäs se nyt oikeen on ja mitä kuuluu yms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tällä hetkellä majailee täällä Joensuussa Hepokankaan Tilalla. Yksityinen, mutta käy tunneilla. Ja hyväähän sille kuuluu, tasainen puksuttaja :) Erittäin mukava kaveri!

      Poista
    2. Kiva, että sille kuuluu hyvää :)

      Poista