Sivut

torstai 21. marraskuuta 2013

kaksi suomalaista ja yksi virolainen..

 .. ratsu kuuluivat tälle talleilun täyteiselle päivälle :)

Aamu alkoi sopivasti aamutallilla niin kuin kahtena edellisenäkin päivänä. Tänään miulla ei ollut ollenkaan koulua, joten heppailulle riitti reilusti aikaa. Aamutallin jälkeen ajoin vauhdilla poliisilaitokselle hakemaan lisäaikaa väliaikaiselle ajokortille, koska olen en ole kerennyt käymään vielä pikku-E:tä suorittamassa enkä korttia saa ennenkuin sen olen tehnyt niin tuo ajolupa lappu melkein meni jo vanhaksi. Nyt on aikaa kolme kuukautta käydä se pikku-E, mutta toivottavasti ennen joulua saisin sen käytyä pois alta. Sit saan vetää koppia!
Sieltä menin takaisin tallille ja puin vakio toppaasuni päälle (ihana pinkkirakkaus pilkkihaalari :D ). Pakkasta ei kyllä ollut kuin muutama hullu aste, mutta se tuntui tosi kylmälle! Ensimmäiseksi ratsuksi otin Jymyn ja lähdin sen kanssa kävely/ravi maastoon. Sillä oli eilen vapaa joten kevyt päivä oli tiedossa. Taidettiin olla maastossa joku 40min. Maastoissa pohja oli aika kova, mutta hyvin siinä pystyi kävelemään ja paikoittain vähän ravaamaan. Jymy oli yllättävänkin rento maastossa kotiinkinpäin tullessa, yleensä sille tulee kauhea kiire kotiin.
Seuraavana ratsuna toimi Vertti. Suitset päähän, sekä suojat jalkaan ja eikun menoksi maneesiin. Edelleenkään en luopunut toppaasustuksestani, joka soveltuu yllättävän hyvin ratsastukseen vaikkei siihen ole tarkoitettukaan. Tarkoitus oli tehdä hyvän mielen kevyt treeni, jonka perusteella lauantaina olisi kiva ja hyvä mennä Riikka Lehtosen estevalmennukseen :) Haalarin kanssa aluksi meinasi olla vähän kyydissä kestämistä, koska kun siinä ei ole paikkoja niin se on vähän liukas. Mutta kun oman istunnan sai "kuntoon" (=tasapainoon) niin mitään ongelmaa ei ollut. Mentiin kaikki askellajit läpi ja tehtiin jonkun verran siirtymisiä, sekä paljon taivutteluja. Hyvän mielen treeni oli onnistunut!

Viimeisenä ratsuna toimi suomipoika Tatu! Tatulla menin myöskin ilman satulaa, tosin koska tuli hieman jo kuuma V:tä ratsastellessa niin heitin haalarin pois. Ja hyvin tarkeni ilman sitäkin. Tatun kanssa tehtiin reilu 30minuuttia töitä ja Tatu toimi ihan älyttömän hyvin! Se oli alkua lukuunottamatta reipas ja ratsastuksesta jäi molemmille hyvin positiivinen fiilis. Tatu on sellainen heppa, että sen kanssa pitää itse olla hyvin positiivinen ja kannustava sitä kohtaan niin yleensä silloin heppakin on rento ja hyväntuulinen. Tein perus taivutuksia ja voltteja. Vaikeinta oli ehdottomasti saada oikea (muistaakseni) laukka pyörimään kunnolla, mutta kun muisti itse istua jotenkuten oikein niin johan alkoi hevonenkin paremmin toimimaan. Super suokki!

Kokonaisuudessaan varsin onnistunut ja positiivinen heppailu päivä. Kaikki hepat toimi odotettuakin paremmin ja rennosti. Loppuun pari kuvaa kisoista (kiitos Tuuli!). :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti