4+1 vuotta

1. Ensimmäisiä tunteja Jymyllä tammikuussa 2011. 2. Riikka Lehtosen valmennuksessa helmikuussa. 3. Harjoitusestekisoissa maaliskuussa. 4. Ensimmäiset alueestekisat huhtikuussa.

Tasan neljä vuotta sitten minusta tuli maailman onnellisin heppatyttö, joka sai vihdoin ensimmäisen oman hevosen. Onnekseni hevonen oli ennestään tuttu, jota olinkin ratsastanut jo reilun vuoden ennen ostoa. Hyvä koeaika siis mielestäni ;) Tuntuu kuin se päivä olisi vasta ollut kun käytiin äidin kanssa toimistolla tekemässä hevosenomistajan vaihdosilmoitus, mutta kuitenkin siitä on jo aikaa tovi jos toinenkin. Käytännössä siis yhteistä taivalta Jymyn kanssa kuljettuna on JO viisi vuotta! Sen kunniaksi kasasin kollaaseja menneiltä vuosilta ja ajattelin kertoa jokaiselta vuodelta jotain mieleenpainunutta.

Sileällä ratsastuskuvia maaliskuu-toukokuu 2011.

Ensimmäisenä vuotena 2011 kun aloiteltiin Jymyn kanssa niin en olisi ikinä voinut uskoa, että tästä tulisi ensimmäinen oma hevoseni. Milloin se vei ympäri maneesia, joko holtittomassa ravissa tai laukassa, Miialla ei ollut tietoakaan Baron jälkeen kuinka tämmöistä hevosta olisi pitänyt ratsastaa. Lukemattomien tuntien, valmennuksien ja itsenäisten ratsastuksien, vaihtelevien tehtävien ja toistojen jälkeen yhteinen sävel alkoi kerta kerralta löytyä. Kuten moni blogin lukija saattaa myös tietää vaihto Jymyyn edellisestä ratsustani tapahtui toisen jäädessä sairaslomalle, tarkoitus oli vain ratsastaa Jymyllä sen aikaa kun toinen lepää. Sille tielle ollaan jääty.

Esteillä Jymy oli ja on aina parhaimmillaan, vaikkei se läheskään aina kuuntele mitä sillä kuskilla on sanottavana. Jymyllä on mielettömän suuri sydän, sekä tahto mennä ja tehdä. Muutenkin luonteeltaan se on kiltti ja luotettava, vaikka sillä onkin vähän pilkettä silmäkulmassa. Jymyssä yksi parhaita puolia onkin se, että se lähtee lähes tulkoon aina innokkaana töihin. Tämä hevonen jos kuka rakastaa töitten tekemistä, vaikka välillä se voisikin tehdä mitä sitä itse huvittaa eikä välttämättä aina kuskin mukaan.

Kilpailullisesti ensimmäinen vuosi oli ehdottomasti meidän vuosi. Tällä kaudella päästiin käymään säännöllisesti kisoissa, sekä valmennuksissa. Hyppäämistä ajatellen siis 2011 vuosi oli ehdottomasti paras! Oli mahtavaa päästä kiertämään ja katsomaan eri paikoissa kisoissa mm Savonlinnassa, Siilijärvellä, Ypäjällä ja Helsingissä.

1.1.2012 päivämäärä pysyy varmaan loppuelämän mielessäni. Se päivä kun sain ensimmäisen oman hevosen. Sitä tunnetta ei vielä tähän mennessä ole mikään pystynyt voittamaan. Alkuvuosi sujuikin treenaten ja tavoitteet oli korkealla niin minulla kuin valmentajilla. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja 2012 keväästä loppu syksyyn menikin hevosta kuntouttaessa. Ensin revähtäneen lavan takia ja sen jälkeen tuntui, että saikkuillaan jos minkäkin takia. Ei voi valehdella, etteikö olisi potuttanut viettää ensimmäinen vuosi hevosta kuntouttaessa, mutta sisimmässäni kuitenkin tiesin että se on ainut oikea vaihtoehto.

Alkuvuosi kerettiinkin käydä estekisoissa ja jokainen luokka sujui loistavasti! Meno tuntui sujuvalta ja helpolta. Syksyllä kuitenkin kun röntgen kuvattiin hevonen niin mietittiin eläinlääkärin kanssa yhdessä, ettei Jymyllä ehkä kannattaisi enää aktiivisesti hypätä (tarkoittaa siis viikottaista ja tavoitteellista hyppäämistä). Päätin, että meistä tulee ei niin vakavasti otettava kouluratsukko ja pyritään harrastamaan mahdollisimman monipuolisesti kaikkea esim. hiihtoratsastusta, mätsäreitä jne. Syksy siis menikin hevosta kuntouttaessa ja loppuvuodesta päästiinkin jo koulukisoihin!

Vuosi 2013 oli ehdottomasti kouluratsastuksemme kultaista aikaa! Löysin Jymystä ihan uusia ulottuvuuksia ja pääsin valmentautumaan, sekä tunneille usein! Motivaatiota oli vaikka muille jakaa!

Vuoden aikana käytiin myös useissa koulukisoissa niin talvella kuin kesälläkin. Tuntui, että vihdoinkin aloin löytää myös radalla pätkiä siitä hyvästä ratsastuksesta.

2013 Vuoden aikana myös aloiteltiin Jymyn kanssa vähän uudestaan hyppäämistä. Hyppäämiselle ei ollut enää mitään tavoitteita vaan tarkoitus vain hypätä pikku luokkia ja nauttia siitä. Hyppypäivien jälkeen hevonenkin tuntui poikkeuksetta aina tyytyväisemmältä ja letkeämmältä. Hypätessä se saa purkaa intoa ja energiaa, jolloin keskittyminen riittää myös muina päivinä kouluratsastukseen.

 

Vuonna 2014 jatkettiin treenaamista ja harjoittelua ehkä enemmän itsenäisemmin kuin ennen. Aikuisuuden tullessa oli aika alkaa maksamaan kaikki kulut itse, jolloin rahaa ei enää riittänyt niin paljoa valmennuksille, koska koulu söi paljon aikaa töiltä.

Vuoden aikana käytiin kohtuu säännöllisesti kisoissa. Taisin kärsiä myös suuresta motivaatio pulasta, koska tuntui ettei tuloslistoilla ikinä päästä pidemmälle vaikka tuntui, että oltaisiin kehitytty. Tästähän ei voi kun syyttää satulan päällä olijaa, joka sattumalta aina unohtaa siellä radalla ratsastaa vaikka verryttelyssä onkin usein ollut mukava hevonen.

Esteitäkin päästiin hyvin hyppäämään niin kotona kuin muutamissa kisoissakin. Ehdottomasti muistan parhaiten sen kun olin yhdessä estevalmennuksessa, jossa meillä oli aina puomi- yksi laukka askel -este ja laukka askeleen väli oli noin 5 metriä eli todella lyhyt. Alkuun taidettiin mennä melkein innarina, mutta loppua kohden ei tarvinnut kuin tulla esteelle ja VAU mitä hyppyjä sieltä tuli. Kokeilin tätä joskus yksin, mutta noh, eihän se ihan niin hyvin onnistunut. Taitava valmentaja saa vaikeatkin asiat helpoiksi! Jymy on kyllä siitäkin fiksu hevonen, ettei se montaa kertaa asiaa halua päin mäntyä tehdä vaan hoksaa asiat tosi nopeasti, usein nopeammin kuin kuski!

Kuten näistä wannabe dressage -kuvista näkyy, taidettiin tuona vuonna olla ahkeria sävysävyyn pukeutumisessa! En voi valehdella etteikö ole ihanaa hifistellä ja laittaa kaikki samansävyisesti, mutta nykyisin huomaan että harvemmin enää jaksaa niinkään panostaa. Kunhan kaikki varusteet on jotakuinkin puhtaita, istuvia ja siistejä.

Viime vuosi, 2015, ei tosiaankaan mennyt niinkuin piti. Tavoitteet oli vähän korkeammalla kuin kotona ratsastamisessa. Kohtalo kuitenkin päätti, että tänä vuonna on aika löysäillä ja sitä ollaankin tehty sitten enemmän kuin olisi ollut luvallista. Alkuvuosi parhaamme mukaan käytiin valmennuksissa ja silloin kohtuu uuden valmentajan kanssa tuntui, että muutama asia loksahti paikalleen. Kuitenkin Jymyn sairastumisen jälkeen yhä useammin löysin itseni sen kanssa vain metsästä, vaikka mikäs vika siinä on? Hyvä liikutusmuotohan se on! Kuitenkin Jymy kaipaa sen, että sen kanssa tehdään oikeasti töitä eikä vain humputella maastossa koska sille jää helposti sitten se maastovaihde päälle.

Alkuvuonna otettiin muutamia itsenäisiä hyppyjä ja yhdessä valmennuksessakin käytiin, joka sujui tosi tosi hyvin! Harmi etten saa sitä videota tähän laitettua, koska varmasti yhtiä parhaita hyppykertoja vuosiin! Ehdottomasti yksi vuoden parhaista kokemuksista oli se kun päästiin farmarissa esiintymään suomenhevosten eri roolien esittelyssä, sekä katrillissa! Jymy selvästi nautti esillä olosta ja luuli varmaan olevansa kisoissa.

Muuton myötä motivaatio kärpänen puraisi ja patisti töihin, sekä valmennuksiin. Syksystä lähtien ollaan epäsäännöllisen säännöllisesti käyty valmennuksissa ja ollaan löydetty meille todella sopiva valmentaja täältä! Tuntuu, että jokaisella kerralla ollaan löydetty taas pieniä palasia kohdalleen, joita oltiin kesän aikana kadotettu. Jymystä huomaa todella helposti milloin se on tyytyväinen menneeseen ratsastukseen ja milloin ei. Se nimittäin yleensä narskuttaa kuolainta purkaessa mikäli sitä potuttaa ja sitten kun se on tyytyväinen niin se vaan tuijottelee ympärille, sekä yleensä tuo pään syliin. Hassu poni. :D

Jos näissä ei muuta eroa ole niin ainakin otsatukka on kasvanut! Se on pyhä asia eikä sitä saa ikinä leikata, korkeintaan vähän siistiä! Hassua myös on se, että ennen olin ihan hirveä natsi jos sen harja kasvoi yhtään liian pitkäksi niin saatoin oikeasti joka kolmas viikko olla nyppimässä sitä. Useat tallikaverit nauroivat, että miten voi olla noin tarkka. Samoin korvakarvat leikattiin vähintään joka toinen viikko! Nykyisin sillä kuitenkin kasvaa pitkä humppatukka, johon mulla on ikuinen viha-rakkaus suhde. Mutta oon ajatellut, että se saa kasvattaa pappaharjaa. :)

vasemmalta oikealle kevät 2011, talvi 2012, alkukesä 2013 ja syksy 2013.

Jymyssä yksi ihanimmista asioista on sen ystävälliset ja luottavat silmät. Vaikka se välillä olevinaan luimii (ei siis silloinkaan ole vihainen, lähinnä vähän hapan) niin silti sen silmissä on aina tietty piirre, johon ehkä muutama muu minun lisäksi on rakastunut. Mm. Jymyä täällä Kuopiossa hieronut ja klipannut ammattilainen (hieronut Jymyä myös edellisen omistajan aikaan) niin yksi kerta ääneen ihastelikin miten se tykkää siitä miten Jymy aina katselee. On se vaan <3

Vasemmalta oikealle 2011, 2012, 2014, 2015.

Joulu meni jo, mutta en voinut vastustaa kiusausta tehdä pientä kollaasia joulukuvista. Onhan tuo omistajakin vuosien aikana tainnut muuttua, tai hiusten väri ainakin. Toivon tosiaan, että saan viettää vielä monta vuotta tämän rakkaan karvakorvan kanssa <3 Kuvistakin kun katselee niin on mahtavaa katsoa miten ollaan kasvettu yhdessä. Jymy myös kääntyy tänään jo 19vuotta! Voihan pappa, vaikka onhan se aika teräksestä tehty eikä se ihan ikäisensä oloinen ole :D