Miten meni noin niinkun omasta mielestä?

Vuosi 2015

 Vaikea uskoa, että eletään jo tämän vuoden viimeisiä päiviä. Vuosi toi tullessaan paljon isoja muutoksia, kuten esimerkiksi se että pääsin vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan sitä alaa mitä halusinkin ja sen mukana tietysti muutto toisella paikkakunnalle, työpaikan ja tallipaikan vaihto. Lisäksi pääsin kokemaan paljon uusia asioita, mm. pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla ulkomaille ja vielä yksin, päästiin Jymyn kanssa ratsastamaan niin Farmarissa kuin Kuninkuunraveissakin, lisäki tietysti sain vihdoin ja viimein ikioman koiran. Vaikka perheessäni on aina ollut koiria niin ne ovat aina olleet "yhteisiä", mutta Demi onkin ensimmäinen omilla rahoillani ostettu koira. 

vas. Demi 9vk ja oik. 9kk

Vaikka toisaalta olen hyvin tyytyväinen näin jälkeenpäin koko vuoteen, niin eihän se ihan suunnitelmien mukaan ole mennyt, ainakaan hevostelun kannalta. Tarkoitus oli kilpailla kohtuu säännöllisesti aluetasolla HeB-A luokissa saaden parempia ja tasaisempia suorituksia. Todellisuuden mukaan ei olla tänä vuonna käyty kuin yhdet koulukisat, jotka nekin menivät tuloksilta oman tason alapuolelle. Estepuolellehan meillä ei enää varsinaisia tavoitteita ole ollutkaan, kunhan että käytäisiin välillä pitämässä hauskaa. Kolmissa estekisoissa ollaankin käyty, yhteensä viisi starttia, joista neljältä radalta puhdas tulos ja yhdeltä yksi tiputus. Starteista kolmella kerralla ollaan kotiin tultu rusettien kanssa. Hauskaa siis on pidetty, joten yksi tavoite sentään saavutettu. Harmittaa, ettei vuosi sitten tarkempia tavoitteita ole tullut kirjoitettua ylös, koska nyt sitä olisi kiva ollut lukea! 

Hevostakin on tullut vuoden aikana usempaan otteeseen paranneltua milloin mistäkin vaivasta. Alkuvuonna lähti kenkä ja kanta polkeutui auki, riekkumisen seurauksena. Samassa rytäkässä Jymylle tuli otj pehmyt kudos vaurio, jota sitten paranneltiinkin alkuvuonna. Kun hevonen alkoi parantua niin sain itse rasitusvamman oikeaan ranteeseen, jonka seurauksena olin itse sairaslomalla. Tai ilmeisesti ranteessa on jonkin sortin ahtauma, koska se välillä vieläkin ilmoittaa säännöllisin väliajoin olemassaolostaan. Olisikohan ollut maaliskuussa Jymy raspattiin ja rokotettiin, no eiköhän se sitten saanut yliannostuksen rauhoittavaa ja sai allergisen reaktion siihen. Tästä selvittyä jatkettiin ja kevät treenattiinkin ahkerasti kotona ja kun hevonen oli kisakunnossa ilmoitettuna kisoihin, se sai ns astmakohtauksia siitepölystä ja taisi siellä hengitysteissä joku tulehduskin olla. Koska helpolla ei tässäkään päästy niin se sai allergisen reaktion vaivaan määrättyyn lääkkeeseen, jonka seurauksena melkein viikon ajan majailin tallilla ja seurasin sen vointia parin tunnin välein, myös yöllä. Siinähän se loma menikin. :D Syksyllä kärsittiin hetki sylkirauhasten turpoamisesta, joka ilmeisesti johtui onneksi vain siitä kun maaperä oli vaihtunut ja Jymy oli "laitumelta" jotain syönyt, turvotus onneksi lähti parissa päivässä itsestään. Mutta loppuvuosi ollaankin päästy molemmat lähes terveinä (kop kop kop). Jospa sitä ehkä ensi vuonna sitten paremmalla terveydellä :D

Vaikka ei ollakaan päästy asettamiini tavoitteisiin tai suorituksiin niin ei vuosi nyt tosiaankaan hukkaan ole mennyt. Kuten ylempänäkin mainitsin jo, että päästiin farmariin sekä kuninkuusraveihin niin niiden lisäksi käytiin alkuvuodesta hiihtoratsastuskisoissa, sekä ollaan rakennettu kaikkien onnistumisten ja epäonnistumisten seurauksena luottamusta ja toistemme ymmärrystä. Vuoden aikana ollaan päästy tuttujen, sekä uusien valmentajien oppiin ja päästy pellollekin rallittelemaan. Vaikkei suunnitelmien mukaan ollakaan menty niin mielestäni ei vuosi silti huono ole missään nimessä ollut! Ja varmasti jokaisen meidän vuodesta löytyy niitä risuisia ja ruusuisia osia. Ensi vuoden tavoitteista sitten lisää seuraavassa postauksessa. 

Muistakaa, että kenenkään elämä ei ole pelkkiä vastoinkäymisiä tai onnistumisia, vaikka välillä siltä voisikin tuntua tai näyttää. Vastoinkäymisten kautta ne hyvätkin päivät tuntuvat entistäkin paremmille ja onnistuneemmille. Jokaisesta vastoinkäymisestä voi oppia, ja suurimmasta osasta selviää hengissäkin!

Ehkä kuitenkin joku onnistui?

 Ihan jouluksi en näitä netin toimimattomuuden vuoksi saanut julkaistua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tässä omat ehdottomasti omat suosikkini :)

 Hyvää Joulua ja Onnellista Uuttavuotta kaikille lukijoille!

Ei niin täydellisiä otoksia

 "Täydelliseen" kuvaan tarvitaan:

 Loistava haara-asento

 Ujo poni

Namit syövä omistaja

Temppuja tekevä suomenhevonen

 Puoliksi nukkuva hevonen ja sen outo omistaja

 Nameilla lahjontaa!

 Hevonen kuin omistajansa? Molemmat vähän vinksallaan liian aikaisesta herätyksestä?

 Tarvitseeko enempää edes selittää :D

Tänään sain luokkakaverini mukaan tallille ottamaan Jymystä joulukuvia. No koska kaikki ei aina mene niinkuin on suunnitellut, löytyi kuvien joukosta vähän epäonnistuneempiakin säätö kuvia. Joukosta löytyi oikeasti edustaviakin kuvia ja julkaisen niitä sitten vähän lähempänä joulua, mutta tässä näitä jo vähän etukäteen. :D

Joululahjatoiveet tai toiveettomuus

Ehkä sanomattakin on selvää, että kun vanhenee niin lahjatoiveet muuttuu. Ei enää toivotakaan sitä uusinta hittilelua vaan ehkä jotain käytännöllistä, kuten astioita tai lahjakortteja. Lapsena kiinnostavinta oli jouluna se, kun sai lahjoja ja niiden avaamista ei millään malttanut odottaa.

Jo muutamien vuosien ajan itselleni tärkeimmiksi ovat tulleet lahjojen antamisen ilo, omista perinteistä kiinni pitäminen ja mikä parasta: aattona tehty joulumaasto kahdestaan hevosen kanssa. Sitä tunnetta ei voita mikään kun ilman satulaa baanattelet menemään mahtavissa lumisissa maastoissa. Tai noh vaikka aina täällä itärajallakaan sitä lunta ei pahemmin ollut, niin silti oli aina päästävä maastoon! Yleensä ollaan myös tehty aamutalli useamman ihmisen voimin niin kaikki ovat päässeet ajoissa joulun viettoon.

Perinteisiin lasken joulukorttien lähettämisen, joka on itselleni todella tärkeää ja kortit täytyy ehdottomasti tehdä itse! Lisäksi sitten jouluaattona menen yleensä isän kanssa mummon luokse ja vietetään aattoilta siellä, käyden haudoilla, saunoen, syöden ja viimeisenä lahjat avaten. Enkä voi toki kieltää etteikö niiden lahjojen saaminen olisi mukavaa, onhan se. Tosin nykyisin se tuppaa menemään siihen, että tiedän tai olen saanut osan lahjoista etukäteen, koska mm iskä ei osaa ostaa mitään joten yleensä suoraan kysyy ja käydään yhdessä ostamassa se mitä haluan (mikäli se siis on realistinen toive :D, esim vuosia sitten toivoin saappaat niin käytiin sovittamassa niitä ja varasin ne mitkä oli itselleni istuvimmat). Tykkään myös ehdottomasti ostaa muille lahjoja, vaikka se välillä tuottaakin päänvaivaa. Joulun alla saatan viettää kaupoissa ihan vain aikaa kierrellessä ja miettiessä mitä voisikaan kenellekin ostaa. Harmi kyllä ettei näin opiskelijana ole varaa ostaa kaikille kenelle haluaisi niin lahjoja..

Ja ehdottomasti täytyy käydä sytyttämässä kynttilä meidän keväällä lopetetulle koiralle, ikävä on edelleen kova <3

Tänä vuonna tosin aattoratsastus jää väliin kun lähden jouluksi kotiin Joensuuhun, mutta Jymy saa onnellisesti viettää ansaitut muutamat vapaapäivät. Olenkin Joensuussa huimat neljä tai viisi päivää! Se aika ei onneksi kuitenkaan jää hevosettomaksi, koska muutamat yksärit laittelivat jo sieltä viestiä oisinko halukas heidän hevosiaan silloin liikuttamaan jos olen maisemissa ja tottakai olen! Mukavaa päästä tapaamaan tuttuja ja samalla ratsastamaan tutuilla hepoilla pitkästä aikaa, vaihtelu virkistää! :) Lisäksi varailin myös ennen joulua itselleni ajan tunnilta, jee! Pääsee kuulemaan tuomion valmentajan suusta pitkästä aikaa, että mihin suuntaan sitä on menty. Tänä vuonna myös erilaista on ehdottomasti se, että olen oikeasti LOMALLA. Tai no, täytyyhän sitä välillä käydä burgereita paistelemassa, mutta koulusta lomaa on huimat kolme viikkoa! Ehdottomasti pidän myös joululahjana sitä että saa muutaman päivän vain tehdä mitä haluaa ja käyttää aikaa milloin missäkin miten haluaa. Tosin silti lomalla täytyy opetella uusia viittomia ja kertailla, ettei taidot unohdu.

Kuva kopioitu ikean sivuilta. Tää tosin ei oo se minkä haluisin kun en löytänyt siitä kuvaa minkä näin siellä.

Oikeastaan joululahjaksi en ole toivonut tänä vuonna mitään. Tai iskälle vinkkasin, että haluaisin tähän asuntooni nahkapäällysteisen säkkituolin, jotta olisi joku muukin istuin paikka "olohuoneessa" kuin sänky. Ja ehdottomasti oltava nahkainen (tai super vahvaa kangasta) ettei Demi saa sitä rikottua. 

Jymylle ostin joululahjaksi uuden paksumman fullneck tallitoppaloimen, jonka tilasin jo muutama kuukausi takaperin käydessäni Joensuussa. Siellä se odottaakin jo hakijaansa. Ilmeisesti tosin herra haluaisi sen jo käyttöönsä kun oli repinyt karsinassa nykyisen loimen kaulakappaleen riekaleiksi, toivon tosiaan että äiti saa sen korjattua. Ei nimittäin olisi varaa toista loimea ostaa.

Demi ja uusi sänky (alempi) sekä lelut!

Demille en ole ostanut mitään vaan se sai mahtavia lahjoja koulukaveriltani mm leluja, "uuden" sängyn ja luita! Siinä onkin joululahjaa kerrakseen, vaikken tietenkään kaikkea sille kerralla antanut. Tosin paketoin sille kuitenkin yhden lelun ja luun pakettiin niin on mukavaa viettää ensimmäistä joulua. Ja ilmeisesti myös Demin personal hoitajat olivat ostaneet sille myös jotain ja paketti odottaakin pussissa joulua. :) Koko perheeltä olen saanut niin paljon tukea tänne muuton kanssa, että olen vain kiitollinen siitä avusta ja mielestäni siinä on minulle ihan tarpeeksi lahjaa kerrakseen!

Sen huomaa vasta kun sen menettää

Tänään ratsastusta lopetellessani näin kun eräs nainen tuli hevosen kanssa maneesiin. Ilmeisestikin hevonen on hänen tyttönsä ja kun tyttö ei pääsekään ratsastamaan, niin äiti tulee taluttelemaan hevosta maneesiin tai vaihtoehtoisesti kentälle. Hevonen pääsee siis liikkeelle, vaikkei itse pääsekään paikalle. Jo useita kertoja olen huomannut tämän naisen taluttelevan hevosta ja nähnyt myös muita junnuja, joilla on vanhemmat mukana tallilla seurana ja auttamassa. Kenenkään taustoja sen kummemmin tietämättä kuitenkin olen hieman kadehtinut heitä; Heillä on joku joka on auttamassa, joku joka voi huolehtia tarvittaessa hevosestasi, jos olet vaikka itse kipeänä. Vaikkei varmastikaan aina ole ruusuista, jos vanhempi vaikka harrastaakin samaa harrastusta tai on aina mukana, niin mielestäni silti se on todella hienoa ja arvostettavaa! Hevosharrastuksessa jos jossakin tukiverkoston tarve on ISO!

Vielä viime kesänä sain itsekin olla onnellinen kun olin löytänyt minun ja Jymyn ympärille loistavan tukiverkoston, täynnä mahtavia ja ihania ihmisiä, ketkä olivat aina valmiita auttamaan. Minulla oli valmentaja, joka oli paljon paljon enemmänkin kuin pelkkä valmentaja, kuin "toinen äiti". Ei ollut epäilystäkään keneltä kysyin neuvoja ja apuja ensimmäisenä, liittyi se sitten hevosen hoitoon tai ratsastukseen. Valmentaja, joka oikeasti tunsi minut sekä hevosen läpikotaisin. Valmentaja, joka oli opettajan lisäksi myös ystävä. Vielä nykyisinkin vaikkei Jymy enää asukaan siellä, jos hätä tulee niin hän on ensimmäinen kenelle soitan ja kysyn apua. Ja tiedän ettei tule tilannetta, ettenkö vieläkin voisi luottaa siihen että apua on saatavilla, jos sitä tarvitsen. Ilman tätä valmentajaa minulla ei olisi tätäkään taitoa, eikä minulla olisi myöskään hevosta. Valmentajan lisäksi Jymyllä oli kaksi loistavaa groomia, molemmat hyviä ystäviäni, jotka oli milloin esteitä nostamassa, milloin kuvaamassa, milloin mukana kisoissa ja kun itse en päässyt niin myös liikutus onnistui. He olivat oikeastaan ainoita kenen käsiin uskalsin hevoseni jättää. Jokainen hevosen omistaja varmasti tietää kuinka vaikeaa on luottaa oma hevonen toisen ihmisen käsiin. Lisäksi oli tietysti mahtava tallihenkilökunta ja talliporukka.

Von Verf "Vertti" ja Jymy, sekä heidän uskollinen hoitajansa Sanna <3

Uudelle paikkakunnalle muuttaessa kaikki muuttui. Ei enää ollutkaan niitä tuttuja auttajia ympärillä. Täälläkin kaikki on tosi mukavia ja talli, jossa ollaan niin ollaan kyllä viihdytty siellä enemmän kuin hyvin. Ollaan saatu uudet mukavat, meille sopivat valmentajat ja uudet rutiinit, mutta silti sanoisin että kotiutuminen on kesken. Monet uudet tavat mietityttää ja välillä vähän ihmetyttää, mutta kaikkeen varmaan ajan kanssa tottuu. Kestää vain hetki tottua tallin vaihtoon näin seitsemän vuoden jälkeen. Välillä tekisi mieli jättää menemättä tallille ja pitää vapaapäivä, mutta koska ei ole ketään kuka liikuttaisi hevosen on sinne tallille vain mentävä. Tietoisesti tämä kuitenkin on myös valinta, jonka olen tehnyt, valinta olla hevosenomistaja niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Ja loppujen lopuksi kun tallille menee niin ei ikinä päivä siellä huonommaksi mene, päinvastoin, tallilta lähtiessä aina kuitenkin on hymy huulilla. Esimerkiksi mahtavan ratsastuksen jälkeen tai tallikavereiden kanssa juttelutuokion jälkeen. Kuitenkin olisi kiva löytää joku joka voisi esimerkiksi silloin kun olen kotona käymässä niin liikuttaa Jymyn, joku johon voisin 110% luottaa, mutta uskon että se oikea henkilö löytyy ajan kanssa, kuten nämä edellisetkin :)

Omat vanhempanihan eivät ole millään tavalla hevosihmisiä, kummallakaan ei ollut mitään kokemusta hevosista. Äiti pelkää hevosia todella paljon, vieläkin. Pelkkä tallin läpi käveleminen jos hevoset on karsinoissa saa äitin jalat tutisemaan. On äiti joskus Jymylle muutaman leivän antanut ja varovasti taputtanut kaulaa, mutta siihen se on jäänyt. Äiti on ollut henkisenä apuna sitäkin tärkeämpi! Äitille voi aina kertoa, vaikkei se osaisikaan edes auttaa, mutta se helpottaa kun voi jollekin puhua! Iskä puolestaan uskaltaa kyllä Jymyä taputella ja antaa nameja huoletta, sekä pitää myös huolen ettei Jymylle olla liian ankaria (mm. komentaminen on kiellettyä ja klipata ei myöskään saisi :D ). Iskä on ollut myös korvaamaton apu kisoissa kuskina sekä lastaamisessa ja välillä hevosen pitelijänä esimerkiksi rataan tutustuessa. On isi joskus hevosen lastannutkin ilman minua! Samoin isäpuoli on ollut iso apu kisoissa kuskina, sekä hevosen pitelijänä. Lisäksi hän on pitänyt aina huolen siitä minkä ajan olen saanut ja kuuntelee myös tarkkaan muiden aikoja (tai prosentteja) :D Toisaalta olen onnellinen siitä, että olen saanut tehdä päätökset ihan itse, se on kasvattanut niin ihmisenä kuin hevosen omistajanakin. Välillä silti toivoisi, että olisi joku joka voisi tehdä päätöksen puolesta tai ymmärtäisi vähän enemmän. Silti olen äärettömän kiitollinen vanhemmilleni kaikesta avusta ja tuesta, sekä olen kiitollinen siitä luottamuksesta mitä olen saanut. En voi ikinä kiittää tarpeeksi tukiverkostoani!

Kun näen junnut toimimassa vanhempiensa kanssa hevosten parissa, vanhemmat huolehtimassa lastensa hevosista tai vuokraajan hevosen kanssa niin se saa aina hymyn huulilleni. Se, että on sellainen tukiverkosto on AINA mahtavaa. Hymyn takaa silti kaihoisasti kaipaan omaa tukiverkostoani, mutta loppujen lopuksi aina tajuan sen, se on minulla edelleen, he eivät ole vain niin lähellä. Vaikka he ovat kaukana, tiedän silti, että he ovat siellä, kiitos <3

Aamupalalta kuulumisia

Aamupalaa syödessäni ja ensi vuodelle kuvakalenteria tilatessani ajattelin samalla tulla myös kirjoittamaan jotain bloginkin puolelle. Viime kerrasta onkin jo tasan kaksi kuukautta ja välissä on tapahtunutkin kaikenlaista. Ollaan menty ennen kurakeleja ja lunta paljon pellolla, käyty jotainkin kertoja koulu- sekä estevalmennuksissa, yksissä estekisoissakin käytiin, pidetty pieni kevyempi jakso ja ihanaa, löysin Jymylle sopivan kengittäjänkin!

Niin hassulta kuin se kuulostaakin niin en ikinä ole tajunnut kuinka vaikeaa voi olla oikeasti saada kengittäjää. Ja vielä sopivaa sellaista! Edellisellä tallilla kengittäjä löytyi omasta tallista ja hän huolehti aina itse kengitysväleistä, hokkien ottamisesta, pois ottamisesta ja muusta. Myöskään ei tarvinnut itse olla ikinä paikalla ellet itse välttämättä halunnut, nyt huomaan että tuohan oli todella luksusta! Irtokengätkin löysivät paikalleen yleensä päivän sisään. Nyt kuitenkin itse pitää tarkkailla milloin kengitystä tarvittaisiin ja olla aina itse paikalla (jonka järjestäminen on tähän asti ollut melko helppoa, mutta luulen ettei aina ole näin).Kuitenkin muutamien suositusten jälkeen löydettiin nykyinen kengittäjä ja en tällä hetkellä voisi olla tyytyväisempi. Joustava, mukava ja hyvin asiansaosaava, mukava huomata myös että oikeasti  kengittäjää kiinnostaa millainen hevonen on liikkeessä, mitä sillä tehdään jne, koska olen nähnyt semmoisiakin kengittäjiä ketkä vain käyvät laittamassa hevosen ilman, että kiinnitettäisi enempää huomiota.

Murhetta on myös aiheuttanut karvan kasvatus. Oon klipannut Jymyn tämän syksyn aikana jo kolmesti ja huomaan taas kuinka se hikoilee kuin pieni porsas. Siitä huomaa myös liikkeessä, ettei se liiku sen karvaturkin kanssa läheskään niin mielellään, vaikka tuntee että intoa on ja mahan allekin meinaa taas tulla "finnejä". Nuita "finnejä" ei sille klipattuna tule ollenkaan ja niitä tulee siis etujalkojen väliin. Jymyllä on siinä aika paljon löysää nahkaa ja hikoillessa sinne muodostuu vähän niinkuin hikipatteja ja kutsunkin niitä "finneiksi". Eläinlääkärikin on joskus ne katsonut ja sanovan olevan periaatteessa ihan normaalia. Mutta vaikka niitä pesisikin niin tuon karvan alta ne ei vain katoa. Sitten kun klippaa ja ei hikoile niin paljoa -> saa ilmaa niin niitä ei tule. Pitäisi taas ottaa siis urakka!

 Ratsastaessa Jymy on pääasiassa ollut melko mukava kokoajan. Vapaiden ja kevyempien päivien jälkeen saa kyllä tehdä tosiaan töitä, että sen saa taas läpi mutta kun se tulee vähänkin sieltä läpi niin sillä on tosi kiva ratsastaa! Kouluvalmentajalta ollaan saatu paljon kehuja miten laukka on parantunut varsinkin vasempaan suuntaan ja sen eteen ollaan kyllä yritettykin tehdä töitä. Muuten se on kyllä edelleen ihana energinen tehosuorittaja itsensä. Päivä päivältä osaan kunnioittaa sitä enemmän ja tajuta miten en ikinä olisi voinut parempaa ja sopivampaa hevosta saada  :)

Koska perinteitä ei jätetä ja kaikilla on oltava joulu <3