Sivut

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kouluratsastus kaiken ydin!

 Eilen sain taas lisäbuusteria tähän kouluratsastukseen kun kävin koulutunnilla pitkästä aikaa! Tänään jatkettiin hieman samasta mihin eilen jäätiin eli tein aika paljon vastalaukkaa ja hain raviin melko reipasta tahtia kokoajan. Kuvista kiitos Mintulle!
 Menin vaihteeksi taas kangilla ja vähän epäilin miten poni mahtaa niihin taas suhtautua. Yleensä se ei millään meinaisi hyväksyä kunnolla ohjas tuntumaa niiden kanssa, mutta tänään se oli selvästi päättänyt antautua ja hakeutuikin hyvin pyöreäksi jo heti alusta. Menin enemmän vasempaan kierrokseen varsinkin ravissa, koska poni ei millään olisi halunnut sinne taipua. Kuitenkin sitkeästi tein miljoona volttia ja käytin paljon sisäjalkaa, ja kappas kun alkoi ponikin taipumaan!
 Vasen laukka oli tänään jostain syystä normaalia heikompi enkä meinannut saada kunnolla siihen suuntaan laukkaa pyörimään ja polkemaan. Lisää treeniä niin kyllä se sieltä tulee!
 Vastalaukassa Jymyllä on selvästi jokin hoksotin päässä välähtänyt! Kertaakaan se ei yrittänyt vaihtaa mitä se helposti tekee kun vaihdoista niin tykkää ja lisäksi laukan rytmi ja pyörivyys säilyi sekä sain helposti tehtyä pääty-ympyröitä ja kolmikaarista vastalaukassa. Ihanaa aina ajoitain huomata ja muistella miten toiset asiat ovat ruvenneet sujumaan huomattavasti paremmin. Vieläkin se tosin saisi polkea vastalaukassa paremmin kumpaankin suuntaan.
 Loppuun tein muutamia ravilisäyksiä, jotka onnistuivat ihan siedettävästi. Ajatusta vielä enemmän ylämäkeen ja tahti pitäisi vielä paremmin saada säilymään samana. Ja mikä tärkeintä: RATSASTAJALLE RYHTIÄ!! Olin kovasti järkyttynyt miten taas olkapäät on alhaalla ja on kauhea etukumara, vaikka kovasti yritin ajatella hartioita taakse. Pitää vissiin ruveta hankkimaan kavereita kentän laidalle vähintäänkin huutamaan olkapäistä jne mikäli koulutunneille aikataulujen takia on vaikea päästä.
 Pääasiassa olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen miten meillä sujui tänään. Huomenna taas jatkuu, katsotaan saanko silloin jonkun taas kentän laidalle kuvaamaan ja huutelemaan.!
 Lopuksi oli tietty pakko ottaa ulkona muutama kesäinen posetuskuva, Jymy on rakkaus <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti